Avokado-juustokakku

Tällä kertaa juustokakku onkin suolainen eikä makea herkku.
Kakun pohjana on paistettu Myllyn Paras Pyöreä Ruis-Kaura Piirakkataikinaa.
Liivatelehtien käyttö ei ole vaikeaa, kunhan muistaa liottaa ne ensin kylmässä vedessä, sulattaa ne kuumaan nesteeseen ilman keittämistä ja jäähdyttää hetken ennen kylmiin aineisiin lisäämistä. Kun liivatehyydyke on valmis, seos tulee välittömästi kaataa vuokaan, jotta seos ei ala hyytyä valmistuskippoon.
Juustokakuissa on kätevää se, että ne voi valmistaa edellisenä päivänä kylmään hyytymään, jolloin tarjoilupäivänä tarvitsee vain koristella.
Ohje on n. 10:lle. Tarvitset n. 21 cm halkaisijaltaan olevan irtopohjavuoan (n.1½ l).
Ainekset:
Pohja:
Kostutus:
- ½ dl kasvislientä (½ dl vettä + 1 tl kasvisfondia)
Täyte:
- 8 liivatelehteä
- 3 limen mehu (n. 1 dl)
- 5 avokadoa (survottuna 5 dl, 500 g)
- 400 g ranskankermaa (2 tlk)
- 1 tl suolaa
- 1/3 tl valkopippuria
- 400 g yrtti- tai viherpippurituorejuustoa (2 rasiaa)
Koristeeksi:
- 1-2 limeä, raastettua kuorta ja lohkoja tai viipaleita
Valmistus:
Painele sulanut taikina leivinpaperin päälle (paperi jää irtopohjan ja reunojen väliin) irtoreunaisen torttuvuoan pohjalle. Paista 200-asteisen uunin alimmalla tasolla n. 15 min. Anna jäähtyä. Irrota pohja vuoastaan niin, että pohja on irti, mutta laita se vuokaan takaisin leivinpaperin päälle, jotta saat siihen täytteen päälle. Kostuta pohja kasvisliemellä.
Liota liivatteita kylmässä vedessä 5-10 min, puristele vesi pois. Purista 3 limestä mehu ja mittaa siitä ½ dl mehua juomalasiin puristettujen liivakoiden joukkoon, kuumenna nämä kiehuvaksi esim. mikroaaltouunissa tai kaada seos kattilaan ja kuumenna varovaisesti niin, että liivakot liukenevat mehuun.
Halkaise avokadot, ota kivet pois ja irrota lusikalla hedelmälihat kuorista. Laita ne mikserin tai monitoimikoneen kulhoon tai isoon kannuun. Valuta päälle heti loppu limen mehu, jotta avokadot eivät tummu. Lisää joukkoon ranskankermaa, mausteita ja tuorejuustoa. Sekoita koneella tai sauvasekoittimella tasaiseksi kauniin vihreäksi massaksi. Tarkista maku. Lisää lopuksi kunnolla pyöräyttäen liivateseosta.
Kaada hyytelö heti vuoassa olevalle jäähtyneelle pohjalle. Hyydytä jääkaapissa muutama tunti tai mieluiten yön yli.
Irrota hyytynyt juustokakku tarjoilualustalle. Raasta pintaan pestyä limeä ja voit laittaa mukaan myös limen viipaleita tai lohkoja.
Vinkki: Mikäli olet chilin ystävä, voit lisätä täytteeseen 1 vihreän chilipalon ja jauhaa sen hienoksi avokadojen kanssa.
Reseptin on tuottanut:
Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Katso myös Täydellinen suklaakakku, Perinteiset omenaleivokset, Parsatartaletit -reseptit!
Haluatko lisää samanlaisia reseptejä? Liity Myllyn Paras reseptiklubiin!
Yhteistyössä: Myllyn Paras
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällä tehojuomalla taltutat kesäflunssan
- Persikat grilliin ja herkuttelemaan – 3 vastustamatonta ideaa
- Veikö helle ruokahalun? Kokeile näitä 7 herkullista ideaa
- Nopea kermainen kasvispasta – Vartissa valmista
- 6 helppoa kikkaa, joilla viilennät kotia ilman ilmastointia
- Kesäkurpitsarullat, joista kaikki pitävät – Herkullinen ohje
- Kuori valkosipulit ravistamalla – tämän helpompaa ei voi olla
- Näin suun terveys heijastuu koko kehoon
- 9 kotikonstia, jotka pelastavat kutisevan päänahan
- 4 yllättävää iltapalaherkkuja, jotka voivatkin häiritä untasi
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Missä hedelmässä on eniten proteiinia? Vastaus voi yllättää!
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää
- Korvasin kerman tällä – lohikeitosta tuli yllättäen perheen lemppari
- Mummon taikavesi pelastaa kasvit – etkä tarvitse lannoitepurkkia