Tästä syystä nälkä tekee vihaiseksi
Oletko ”hangry” eli nälkäkiukkuinen?
Oletko huomannut suuttuvasi helpommin kun et ole syönyt? Nälän ja vihantunteen välillä on nyt todettu yhteys tieteellisin testein. Englanninkielisessä mediassa nälän aiheuttama raivo on saanut oman nimenkin: ”Hangry”
Hiljattain julkaistussa tutkimuksessa selvisi, että alhaiset verensokeriarvot olivat yhteydessä siihen miten paljon avioparit riitelivät. Avioparit olivat siis vihaisia toisilleen useammin silloin kun kumpikin oli nälkäinen, eli kummankin veren glukoositasot olivat alhaiset. Veren glukoositason aleneminen johtaa alentuneeseen kykyyn kontrolloida tunteitaan, ja vihantunteet ovat yksiä ihmisten vahvimmista tunteista.
Voodoo-nuket
Testi suoritettiin varsin mielenkiintoisesti: Sadalle pariskunnalle annettiin 200 voodoo-nukkea – 1 per puoliso – ja aviopareja kehotettiin työntämään joka ilta nuppineuloja nukkeen sen verran kuin he kokivat puolisoaan kohtaan aggressiota. Tutkimuksessa selvisi, että verensokerien ja nukkeen työnnettyjen neulojen määrällä todella oli yhteys.
Tutkimusta on kritisoitu monelta osin, ei vähiten voodoo-nukkejen käytöstä. Voodoo-nukkeihin työnnettyjen neulojen laskeminen ei liene absoluuttisesti tarkin tapa mitata vihaisuutta, mutta kyllähän se jotakin osviittaa antaa.
Oli miten oli, kannattaa kuitenkin syödä hyvin ennen tärkeitä neuvotteluja ja keskusteluja, ettei kenenkään tarvitse ainakaan verensokerien vuoksi lähteä ulos ovet paukkuen!
Katso video yllä!
Lähde: Dnews

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Syö manteleita joka päivä – nämä muutokset huomaat pian kehossasi
- Kivikova avokado pehmeäksi kymmenessä minuutissa – testaa tämä helppo niksi!
- Tällä ohjeella sidot itse oman saunavihdan – helposti ja ilmaiseksi
- Halkaise peruna ja hiero grilliin – niksi, jota et heti uskoisi!
- Grillattu vesimeloni? Tämä resepti räjäyttää kesäpöydän!
- 7 kesäherkkua, joita koira ei saa syödä – nämä yllättävät monen omistajan!
- 11 kasvia, joita hyttyset vihaavat – istuta nämä, niin saat olla rauhassa!
- Vihtominen ei ole vain perinnejuttu – se tekee oikeasti hyvää
- Älä säilytä näitä hedelmiä ja vihanneksia samassa paikassa – Nopeuttaa pilaantumista
- Nappaa tästä juhannuksen menu ja reseptit grilliruokiin sekä kesäiseen juomaan
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten