Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
Lapsuudessa meillä oli tapana käydä mummon kanssa keräämässä puolukoita, minkä jälkeen autoimme häntä leipomaan niistä piirakkaa. Paras osuus oli silloin mielestäni taikinakulhon nuoleminen tyhjäksi, mutta nykyään odotan enemmän sitä uunista tulevaa lämmintä piirakkaa.
Aikuisena halusin opetella tekemään puolukkapiirakan samalla tavalla kuin mummo. Hän on aina tehnyt omansa vähän summan mutikassa, joten tarkkoja määriä ei ollut antaa. Löysimme kuitenkin yhdessä Arlan reseptin, joka vastaa aika hyvin mummon käyttämää ohjetta.
Puolukkapiirakka
Ainesosat (8 annosta)
- 150 g voita
- 1 ¼ dl sokeria
- 1 kananmuna
- 1 ½ dl vehnäjauhoja
- 1 ½ dl grahamjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- ½ dl täysmaitoa
Täyte
- 200 g kermaviiliä
- 1 kananmuna
- ½ dl sokeria
- 2 tl vaniljasokeria
- 2 ½ dl puolukoita
Tarjoiluun
- vaniljakastiketta tai kermavaahtoa
Ohje
Vaihe 1. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella kuohkeaksi. Lisää kananmuna ja vatkaa se joukkoon.
Vaihe 2. Sekoita vehnäjauhot, grahamjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan muutamassa erässä. Lisää lopuksi maito ja sekoita tasaiseksi.
Vaihe 3. Levitä taikina voideltuun piirakkavuokaan. Ripottele pohjan päälle noin 1 ½ dl puolukoita.
Vaihe 4. Sekoita kermaviili, kananmuna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada täyte piirakkapohjan ja puolukoiden päälle. Ripottele loput puolukat pinnalle.
Vaihe 5. Paista piirakkaa 200-asteisen uunin keskitasolla noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt.
Anna piirakan jäähtyä hieman ja tarjoile vaniljakastikkeen tai kermavaahdon kanssa. Ainakin itselle tämä on niitä makuja, joista tulee heti mummola ja lapsuuden puolukkaretket mieleen.
Resepti: Arla
Lue myös:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tässä tilanteessa ruoka kannattaa syödä seisten – tutkimuksessa havaittiin yllättävä vaikutus
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Älä nauti näitä ruokia ja juomia, jos et halua seksihalujesi latistuvan
- Tein sienipastan carbonaran tyyliin – maistui jopa lapsille
- Suppilovahveroista syntyy syksyn paras suolainen piirakka – valmis torttutaikina tekee siitä helpon
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat