Tämän hetken hittihampurilaisia saa monesta paikasta – Oletko sinä jo maistanut?

Näitä burgereita saa ympäri Suomea jo lähes jokaiselta paikkakunnalta
Kukapa ei rakastaisi hyvää burgeria? Niitä kannattaa lähteä nyt metsästämään Pohjoismaiden suurimmasta burger-tapahtumasta Rautatientorilta kun Burger Lovers -tapahtuma täyttää taas torin.
Tapahtumassa on tänä vuonna satsattu mahdollisimman monipuoliseen burger tarjontaan. Paikalle ei ole tänä vuonna kutsuttu burgerketjuja vaan pienempiä maakuntien toimijoita.
Kaikille on tarjolla jotain sillä paikalla on myös vegaanisiin hampurilaisiin erikoistuneita ravintoloita. Ruotsalainen kovaa vauhtia kasvava Bastard Burger on myös paikalla, joka on pian avaamassa Helsinkiin ensimmäistä ravintolaansa.
He valmistavat tämän hetken suosikki burgeria: smash burgeria. Tämä on ollut trendinä jo hetken, mutta se ei ole vielä pyyhkäissyt koko Suomen yli.
Ihmiset ovat myös olleet huolissaan nousevatko burgereiden hinnat ruuan hinnan kallistumisen myötä. Tästä ei kuitenkaan kannata olla liian huolestunut sillä burgereiden raaka-aineet ovat suhteellisen edullisia.
Burgereihin sopii mainiosti hieman rasvaisempi jauheliha, joka on edullisempaa. Ja muutkin burgerin raaka-aineet ovat edullisemmasta päästä.
Jaa uutinen burgereiden ystäville!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vadelmatiramisu ilman kananmunaa – Pirteä versio perinteisestä herkusta
- Kokeile tätä superhelppoa yön yli ‑puuroa – tarvitset vain 2 ainesosaa
- Tarttuuko ruoka aina pannun pohjaan? Näillä vinkeillä se loppuu!
- Näin pidennät leivän käyttöikää – tästä vinkistä hyötyy jokainen, joka ostaa leipää
- Kantarellit piiloutuvat hyvin – näin tunnistat parhaat kasvupaikat
- Mummoni valmisti ruusunmarjateen aina itse alusta asti – kokeile sinäkin
- Poimi ruusunmarjat talteen ja valmista niistä kosteuttava öljy
- Oletko jo testannut avokadoranskalaisia? Tästä tulee uusi suosikki
- Tee tämä superhelppo suklaakakku vaikka mökillä – tarvitset vain omenoita ja suklaata
- Kaaliveneet kanalla ja perunalla – Maukas ja helppo resepti
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Älä koskaan lämmitä näitä kahta arkiruokaa mikrossa – voivat olla jopa terveysriski
- Tämä yleinen mauste valkaisee hampaasi – ja löytyy todennäköisesti jo valmiiksi keittiöstäsi
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä
- Jos tämä ruoanlaittoväline löytyy kotoasi, harkitse sen hävittämistä heti
- Tämä pannuleipä nousi heti lemppariksi – helppo, mehevä ja juustoinen
- Nainen laittaa possunfileen ja perunaviipaleet kakkuvuokaan – Fantastinen lopputulos
- Unohda pesulakäynnit – näin puhdistat matot helposti kotona
- Eroon jalkojen kovettumista – tarvitset vain kaksi ainetta keittiön kaapista
- Miksi heräät yöllä vessaan? Taustalla voi olla yllättäviäkin terveyssyitä