Mikä on maailman terveellisintä ruokaa?
Onko olemassa jotain tiettyä raaka-ainetta, joka olisi niin terveellistä että sitä syömällä eläisi pidempään?
Monet pohtivat ruokavaliota laatiessaan mikä olisi itselle optimaalista ravinto. Ruuan maku on toki tärkeä osa kokonaisuutta, mutta ruuan ravintosisältö ja terveellisyys menevät monilla niiden edelle.
Joten mikä olisi asiantuntijoiden vinkki asiaan, jos haluaa yhden raaka-aineen ravintoonsa lisäämällä lisää terveyttä ja elinvuosia? Vastaus ei ole niin yksinkertainen, että sen voisi sanalla sanoen vastata.
Tähän nimittäin vaikuttaa mitä muuta ravintoa ihminen syö. Sen lisäksi jokainen ihminen on yksilöllinen ja erilaiset ruuat sopivat eri ihmisille eri tavoin. Oman kehon kuunteleminen ja tarkkailu olisi tässä ensisijaisen tärkeää.
Ravintoterapeutit ympäri maailman ovat silti yksimielisiä siitä, että terveellisimpiä raaka-aineita mitä maailmasta löytyy ovat sitruuna, parsakaali, tumma suklaa, mantelit, lohi, avocado ja valkosipuli.
Löytyykö sinun ruokavaliostasi mitään näistä?
Jaa vinkit kavereillesi!
Lähde: Google / Kuva: Unsplash
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Oletko koskaan tehnyt pannaria näin? Kannattaa kokeilla
- Leivon tämän joulukakun pakastimeen jo marraskuussa – maku vain paranee
- Uunin pesu helpottuu kummasti, kun otat avuksi tuorekelmun
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus