3 syytä, miksi erityisruokavaliolle ryhtymistä kannattaa harkita hyvin tarkasti

Gluteeniton, laktoositon, paleo, vegaani, vehnätön…
Monet erityisruokavaliot ovat kasvattaneet suosiotaan viime vuosina. Entistä useampi myös ryhtyy noudattamaan erityisruokavaliota kokeiluluontoisesti ilman varsinaista lääkärin diagnosoimaa tarvetta. Tällaiset kokeilut voivat perustua esimerkiksi kaverin esimerkkiin ja kehotukseen.
Jokaisen olisi kuitenkin harkittava erityisruokavaliolle siirtymistä tarkasti, koska niihin liittyy monia ”sudenkuoppia”. Tässä niistä kolme.
1. Tärkeitä ravintoaineita voi jäädä saamatta
Esimerkiksi lihan tai viljan poisjättäminen voi johtaa monenlaisiin ongelmiin, jos et ole tarkkana siinä miten korvaat uupumaan jäävät ravintoaineet. Viljojen mukana menetät paljon suolistoa hoitavaa kuitua. Lihan mukana puolestaan menetät tärkeän proteiininlähteen, jonka korvaamiseksi sinun on syötävä kasvikunnan tuotteita erittäin monipuolisesti. Lihassa olevat tärkeät proteiinit ovat nimittäin muodossa jota ei mistään yksittäisestä kasvikunnan tuotteesta saa sellaisenaan.
2. Erityisruokavalio voi yksipuolistaa ruokavaliota liikaa
Kokonaisen ruoka-aineryhmän – esimerkiksi viljojen – poisjättäminen voi aiheuttaa ruokavaliossa liiallista yksipuolistumista. Tällöin eläinkunnan tuotteiden osuus voi kasvaa liian suureksi, minkä seurauksena vakaviakin ongelmia voi alkaa kehittyä: Esimerkiksi sydän- ja verisuonitautia tai diabetesta.
3. Erityisruokavalio ei ole maaginen ratkaisu painonhallintaongelmiisi
Hiilihydraatit tai mikään muukaan yksittäinen ravintoaine ei ole syypää lihomiseen, vaan kyse on yksinkertaisesti syötyjen ja kulutettujen kalorien erotuksesta. Pitkälle prosessoidut hiilihydraatit – valkoinen sokeri ja valkoinen vehnäjauho – kannattaa jättää pois, mutta täysjyvätuotteiden poisjättämistä kannattaa harkita tarkoin. Saat niistä nimittäin kuitujen lisäksi tärkeitä hivenaineita ja mineraaleja.
Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Kasvisruokaideoita
Lähde: Iltalehti, EatingWell
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Voiko kivennäisvesi oikeasti auttaa laihtumaan? Tutkimus paljastaa yllättävän seikan
- Rosé pakastimeen ja tehosekoitin esiin – tästä ei kesäjuoma parane
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä