Unohda yksittäiset Runebergin tortut – yksi iso kakku riittää koko seurueelle
Runebergin tortut ovat yksi alkuvuoden odotetuimmista leivonnaisista, ja Runebergin päivää vietetään 5. helmikuuta. Silloin viimeistään on aika herkutella tutulla makumaailmalla. Pienten torttujen sijaan voit tänä vuonna leipoa yhden ison kakun.
Runebergin kakku
Ainesosat
Kakku (noin 8 annosta)
- 150 g voita
- 1½ dl sokeria
- 2 kananmunaa
- 1½ dl vehnäjauhoja
- 1 dl piparkakkumuruja
- 1 dl mantelijauhetta
- 1½ tl leivinjauhetta
- 1 tl vanilliinisokeria
- 1 tl kardemummaa
- ¾ dl maitoa
- 1 tl rommiaromia
Täytteeksi ja koristeeksi
- 1 dl tomusokeria
- noin ¾ rkl sitruunamehua
- 1 dl vadelmahilloa
Ohje
Vaihe 1. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halkaisija noin 20 cm) pohjan ja reunan väliin. Voitele vuoan reunat kevyesti.
Vaihe 2. Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaaleaksi ja kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan, vatkaten hyvin jokaisen lisäyksen jälkeen.
Vaihe 3. Sekoita toisessa kulhossa vehnäjauhot, piparkakkumurut, mantelijauhe, leivinjauhe, vanilliinisokeri ja kardemumma. Lisää jauhoseos taikinaan vuorotellen maidon ja rommiaromin kanssa. Sekoita tasaiseksi.
Vaihe 4. Kaada taikina vuokaan ja tasoita pinta lastalla.
Vaihe 5. Paista kakkua 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 25 minuuttia, kunnes kakku on kypsä ja pinta saanut kauniin värin. Ota kakku uunista, irrota vuoasta ja anna jäähtyä täysin ennen koristelua.
Vaihe 6. Valmista kuorrute sekoittamalla tomusokeriin sitruunamehua vähän kerrallaan, kunnes saat paksun mutta juoksevan tahnan.
Vaihe 7. Piirrä kuorrutteesta paksu rengas kakun ulkoreunaan. Lusikoi vadelmahillo kakun keskelle renkaan sisään.
Kumman sinä valitset ensi kerralla: yksittäiset tortut vai tämän jaettavan kakun?
Resepti: K-Ruoka
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus