Tri Tolonen: Ravintosuosituksissa tapahtumassa merkittävä muutos
Tohtori Tolonen uutisoi Yhdysvalloissa tehdystä ravintosuositusmuutoksesta, joka saattaa lähitulevaisuudessa muuttaa ravintosuosituksia oleellisesti myös Suomessa. Merkittävin muutos suosituksissa liittyy kolesteroliin ja eläinrasvoihin.
Kananmunan kolesteroli ei olekaan haitallista
Yhdysvaltain ravitsemussuosituksista vastaava taho Dietary Guidelines Advisory Committee on julkaissut luonnoksen uusista suosituksista, joiden uskotaan olevan perusta myös uusille ja virallisille suosituksille. Luonnoksessa merkittävin muutos on, että esimerkiksi kananmunan keltuaisissa oleva kolesteroli on päästetty pannasta – sen sisältämä kolesteroli ei siis nykytiedon valossa olekaan enää haitallista sydän- ja verisuoniterveydelle.Eläinrasvoja ei enää tarvitsekaan vältellä kuin ruttoa – sokeri haitallisempaa
Rasvaisten ruokien vältteleminen on johtanut lisätyllä sokerilla makeutettujen, ”vähärasvaisten ja mukaterveellisten” ruokien määrän räjähdysmäiseen kasvuun viime vuosikymmeninä. Sokerin syöminen on siis lisääntynyt rasvan kustannuksella, ja tämä on näkynyt myös länsimaalaisten vyötäröillä. Uusissa suosituksissa pyritäänkin korjaamaan tätä muutosta – tyydyttymättömien rasvojen saannin lisäämistä suositellaan ja nopeiden hiilihydraattien syömistä ja juomista kehotetaan välttämään. Uusissa suosituksissa kehoitetaan lisäämään hedelmien, vihannesten, kalan, täysjyväviljatuotteiden ja meijerituotteiden syömistä. Sokeristen ruokien, juomien ja prosessoitujen viljatuotteiden syömistä puolestaan kehoitetaan välttämään.Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Tohtori TolonenLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tämä kesän suosikki hurmaa jokaisen – Paahdettu varhaisperunasalaatti
- Kaada kerma uusien perunoiden joukkoon pannulla – lopputulos on suussasulava
- Erikoinen yhdistelmä grillissä herätti epäilyksiä, mutta lopulta oli pakko ottaa lisää
- Tämä perinneherkku paistetaan suoraan hellan levyllä – näin valmistuvat herkulliset sultsinat
- Painele jauheliha kaalin päälle, lisää loput täytteet ja reilusti juustoa
- Parsakaali, valkosipuli ja 8 muuta ruokaa, jotka tunnetaan kehon puhdistajina
- ”Pittää lähtä leipäjuusto kaupoille” – tämä grilliresepti sai ihmiset innostumaan
- Yksi sääntö ratkaisee, voiko itäneen perunan vielä syödä
- Trendaava vessatuoksu syntyy huuhteluaineesta ja vanulapuista – näin se tehdään
- Tätä lääkettä käyttävän kannattaa olla varovainen mansikoiden kanssa
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Vieraat osaavat jo odottaa näitä meidän perheen juhlissa – tarjolla vuodesta toiseen
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Tämä retroherkku tekee nyt näyttävän paluun kahvipöytiin
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Kesän helpoin vierasvara? Sekoita mansikat, rahka ja vaniljakastike yhteen
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa