Tämän vuoksi lentokoneruoka on niin tylsän makuista ja näköistä
Pahaa ja rumaa?
Moni kaukomailla käynyt tietää että lentokoneruoka ei useinkaan ole mikään varsinainen kulinaarinen nautinto. Tälle on pari selkeää syytä.Paineistettu sisäilma vaikuttaa makuaistiin
Nykyään lentokoneet lentävät niin korkealla että matkustamo on paineistettava, jotta matkustamossa voi ylipäätään elää ja hengittää. Paineistamisella on kuitenkin ikävä puoli: Se turruttaa makuaistia. Lisäksi matkustamon voimakas ilmanvaihto ja alhainen ilmankosteus turruttuvat myös hajuaistia. Hajuaistilla on erittäin tärkeä rooli makuaistimuksissa. Lentokoneiden sisäilman ilmankosteus on tyypillisesti alle 20 % (normaalisti sisäilman kosteus on 30 % paikkeilla).Tiukat ja lukuisat vaatimukset
Tyypillisessä lentokoneessa voi olla kolmisensataa matkustajaa. Kolmisensataa lounasannosta yhdessä lentokoneessa on melkoinen logistinen haaste itsessään. Annokset tulisi kaikki lämmittää – joka ikinen annos onnistuneesti, koska ylimääräisille annoksille ei ole varaa tai tilaa – ja jakaa oikeille asiakkaille erityisruokavaliot huomioiden. Koska säilyvyyteen, makuun ja eritiysruokavalioihin liittyvät vaatimukset ovat tiukkoja, annosten on oltava hyvin simppeleitä ja sopia moneen makuun. Tiukat vaatimukset yhdessä tiukkojen budjettien kanssa selittävät miksi lentokoneruoka on jokseenkin tylsää maultaan ja ulkonäöltään – ellet sitten satu matkustamaan ykkösluokassa.WC-paniikki kilometrien korkeudessa
Lentokoneannosten raaka-aineiden yksinkertaisuudelle ja säilyvyyspainotteisuudelle on myös kolmas syy joka on helppo visualisoida mielessään: Kuvittele jos koneessa syntyisi Atlantin yllä ruoasta johtuva akuutti vatsatautiepidemia! Millaisia kokemuksia sinulla on lentokoneruoasta? Kommentoi alla!Katso myös:
Lähde: Popsugar / The Atlantic
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeilin trendikästä lyttyperunaa perunasalaattiin – nyt tätä pyydetään aina uudelleen
- Jopa lapset söivät nämä porkkanat hyvällä ruokahalulla – salaisuus on hunajakastikkeessa
- Raparperi-mansikkabrita kuuluu juhannukseen – tätä tehdään meillä joka vuosi
- Lähes joka kolmas suomalainen sulattaa pakastemarjat näin – asiantuntijat eivät suosittele sitä
- Vieraat kysyivät heti, mitä olin lisännyt kinkkuhyrriin – salaisuus löytyi täytteestä
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Sekoita mangososetta jääpalojen sekaan ja kaada päälle kuohuvaa
- Kinuskinen mummon mustikkapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa