Raparperista on moneksi – yllättävä makuyhdistelmä ihastuttaa kesäherkuttelijan

Raparperi sopii myös salaatteihin ja suolaisiin ruokalajeihin piirakan lisäksi. Sen hapokas maku antaa pikantin lisän moneen ruokaan. Kokeile sitä esimerkiksi broilerin ja kuskusin kanssa. Tuleeko tästä reseptistä uusi kesähitti? Kokeile!
Ainekset:
- 1 pkt (480 g) broilerin sisäfileitä
- 2 rkl oliiviöljyä
- 4 rkl tuoretta timjamia hienonnettuna
- 1 tl suolaa
- ½ sitruunan mehu
- Raparperikuskus:
- 8 aprikoosia
- 2 raparperinvartta
- 2 kesäpunasipulia varsineen
- 2 rkl oliiviöljyä
- 2 dl kuskusia
- 1 rkl hunajaa
- 3–4 dl kiehuvaa vettä
- 1 tl suolaa
Valmistusohjeet:
- Valmista kuskus pakkauksen ohjeen mukaan.
- Halkaise aprikoosit ja poista kivet. Pilko raparperit ja sipulit. Kuullota sipulia öljyssä hetki ja lisää aprikoosit. Paista 1–2 minuuttia, kunnes ne saavat vähän väriä.
- Lisää pannulle raparperit, kuskus, hunaja ja 3 dl kiehuvaa vettä. Sekoita hyvin ja peitä kannella. Anna hautua noin 5 minuuttia. Lisää tarvittaessa ½– 1 dl kuumaa vettä. Mausta kuskus suolalla.
- Paista broilerin fileet öljyssä 8–10 minuuttia välillä käännellen.
- Hienonna tuore timjami. Mausta broilerit suolalla ja timjamilla. Lisää sitruunamehu pannulle, kiehauta ja anna haihtua.
Lähde: Soppa365
Jaa kesäinen resepti muillekin!
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Leivo tosi herkullinen raparperipiirakka – Toimii myös gluteenittomana
- Leivo äidille helppo ja perinteinen mansikka-kermakakku
- Museot Säilyvät – Hallitus Turvaa Rahoituksen
- Heitä hyvästit hyttysille: Halkaise muovipullo ja lisää sisälle sokeria, vettä ja hiivaa
- Osta kaupasta cayennepippuri ja istuta sen siemen – saat tällaisen kasvin parissa kuukaudessa
- Mummoni tuikkaa keväisin puutarhaan muutamia kanelitankoja – 5 tapaa, jolla kasvit kiittävät
- 15 yksinkertaista tapaa pudottaa painoa vain muutamassa viikossa
- Näin pelastat ummehtuneen hajuisen pyyhkeen – lisää pesukoneeseen kahta ainetta
- Kaada ruokasoodaa paistinpannulle – ikivanha niksi toimii edelleen mainiosti
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi