Ostitko mangon kaupasta – älä heitä siementä roskiin, sillä näin helposti kasvatat mangopuun
Mangon kasvattaminen kotona kuulostaa eksoottiselta idealta, mutta se on itseasiassa yllättävän helppoa!
Hedelmien viljeleminen kotioloissa ei sinänsä ole mitään satoisaa työtä, mutta harrastuksena laji on erinomainen varsinkin niille henkilöille, jotka pitävät puutarhahommista. Talvisin ulkona viljely on Suomessa mahdotonta, mutta sisätiloissa ei tarvita sen kummempia taikatemppuja onnistuneen viljelmän luomiseksi. Lämpölamppuja ja pieniä kasvihuoneita saa esimerkiksi Ikeasta ja ne ajavat asiansa vallan mainiosti.Ohjeet istutusta varten:
- Osta kaupasta mango ja kaiva siemen esille
- Avaa siemenen ympärillä oleva kova kuori esimerkiksi voiveitsen avulla (muista olla varovainen ettet vahingoita siementä!)
- Kääri siemen märkään talouspaperiin ja laita se suljettuun läpinäkyvään muovipussiin
- Muista jättää pussin sisälle hieman ilmaa ja aseta se lämpimään paikkaan noin 2 viikon ajaksi
- 2 viikon jälkeen mango on itänyt ja se on valmis istutettavaksi
- Katso videolta ohjeet, kuinka mango istutetaan esimerkiksi saviruukkuun
Tältä mangopuusi näyttää 4 kuukauden päästä!
Katso video jutun yllä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Töki bataattia haarukalla ja laita mikroon – valmis yllättävän nopeasti
- Sekoita kondensoitu maito, pistaasilevite ja valkosuklaa – syntyy täydellinen herkku
- Yksi halpa ainesosa tekee kermaperunoista erityisen herkullisia
- Syötiinkö sinun lapsuudessasi tätä velliä? Valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Monelle tuttu lapsuuden herkku valmistuu mansikoista – parasta kermavaahdon kanssa
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit