Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
Jälleen kerran @perhepaletti jakoi edullisen ja maukkaan arkiruokareseptin, joka menee itsellä ainakin kokeiluun. Tällä kertaa vuorossa on smetana-kana, joka tehdään helposti uunivuoassa riisin, paprikan ja sipulin kanssa. Päälle tulee vielä kunnon kerros juustoa.
Perhepaletti on laskenut ruoalle hinnaksi noin 1,50 euroa annosta kohden, ja koko vuoasta riittää noin kahdeksalle. Hinnat toki vaihtelevat kaupasta ja ajankohdasta riippuen, mutta edullisesta ruoasta puhutaan joka tapauksessa.
Smetana-kana
Ainesosat
- 700 g maustamattomia broilerinsuikaleita
- 6 dl riisiä
- 2 sipulia
- 1 paprika
- 2 prk (à 180 g) smetanaa
- 2 dl ruokakermaa
- 300 g juustoraastetta
- valkosipulijauhetta
- currya
- broilerimaustetta
Ohje
Vaihe 1. Keitä riisi pakkauksen ohjeen mukaan. Pilko sillä välin sipulit ja paprika.
Vaihe 2. Paista broilerinsuikaleet pannulla kypsiksi. Lisää sipulit ja paprika ja anna niiden pehmetä hetki. Mausta valkosipulijauheella, currylla ja broilerimausteella.
Vaihe 3. Sekoita kypsä riisi, broileriseos, smetana ja ruokakerma keskenään. Lisää joukkoon puolet juustoraasteesta.
Vaihe 4. Kaada seos uunivuokaan ja ripottele loput juustoraasteesta pinnalle.
Vaihe 5. Paista 200-asteisessa uunissa noin 20–30 minuuttia, kunnes vuoka on kunnolla kuuma ja juusto on sulanut ja saanut väriä.
Katso valmistus videolta
Lue myös:
- Heitä jämät jääkaapista pizzapannariin -Lapseni rakastavat tätä
- Näin helposti valmistuvat perunanuudelit – kokeile hauskaa viraalireseptiä
- Kuori klementiinit ja kaada päälle taikinaa – lopputulos ihastuttaa
- Savolainen perinneresepti kerää kehuja – leivo herkullista röpörieskaa
- Tämä kiusaus kelpaa vaikka juhlapöytään – ja on kaiken lisäksi helppo tehdä
- Muistatko vielä herrasväen pikkuleivät? Perinteinen ohje kannattaa kaivaa taas esiin
- Lämmitätkö kotiasi puilla? Tämä tavallinen virhe voi moninkertaistaa haitalliset päästöt
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus