Nainen asettaa muovikanisterin ruukun sisäpuolelle — kokeile ja teet luonnolle palveluksen
Kierrättäminen ja roskien lajittelu on erittäin tärkeä teko ja jokainen voi tehdä kyseisen palveluksen ympäristömme hyväksi.
Kotona syntyvästä biojätteestä voi myös olla suurta hyötyä omassa pihassa ja puutarhassa. Tekemällä oman kotikompostin voit tarjota kasveillesi ravintoaineita ja vauhdittaa niiden kasvua. Seuraa videolla esitettyjä ohjeita ja tee oma kotikomposti, josta tulet varmasti hyötymään. Onnistuneen kompostin tekemisessä sinun tulee huolehtia kosteudesta, riittävästä hapesta ja oikeanlaisista mikro-organismeista. Kompostiin voit laittaa kaikkien ruokien jämät, sekä luut ja nahat. Älä kuitenkaan laita kompostiin esimerkiksi koirankakkaa, sillä sen bakteerikanta ei ole kompostille sopiva. Madot ovat tervetulleita kompostiin, sillä ne auttavat ruoka-aineiden hajottamisessa.
Tarvitset:
- Ison ruukun
- Ison vesikanisterin
- Muovisen astian kanisterin pohjaksi
- Multaa, hiekkaa ja kasveja
Ohjeet:
1. Tee kanisteriin ja muoviastiaan reikiä poralla tai terävällä veitsellä tasaisiin väleihin. Katso mallia videosta. 2. Liimaa pieni putki kanisterin alaosaan niin, että ilmaa pääsee sisään sen kautta ja ylimääräinen vesi pääsee pois. 3. Aseta kanisteri alustoineen isoon ruukkuun ja tee reikä ilmaputkelle. 4. Lisää ruukkuun multaa kanisterin ympärille ja halutessasi kasveja. 5. Kanisteriin voit lisätä biojätettä ja biohajoavia aineita. Muista sekoittaa kompostia aina kun lisäät siihen jätettä ja lisää päälle hieman multaa tai turvetta.Tämä on ainakin meidän mielestämme kokeilemisen arvoinen niksi.
Kasvisi kasvavat nopeammin, säästät ympäristöä ja saat vastineeksi erittäin ravinteikasta multaa — Jaa niksi ystävillesi, jotta he voivat halutessaan kokeilla tätä!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Kokin vinkki: tee tämä leikkuulaudalle ennen käyttöä
- Suomalaiset äänestivät suosikkinsa kaurahiutaleista – yksi nousi selvästi ylitse muiden
- Teetkö näin buffetissa? Moni suomalainen ärsyyntyy näistä
- Kokeile proteiinipitoista Big Mac -pizzaa – maukas ja täyttävä herkku
- Chia tiramisu – Suosikkini sokerittomista jälkiruoista
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit