Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
Kuva: Canva
Luonnonvarakeskuksen mukaan Suomen kodeissa muodostuu ruokahävikkiä 137 miljoonaa kiloa vuosittain.
Ruokahävikki syntyy harmillisen helposti arjessa. Usein kyse on kiireestä, unohtuneista paketeista tai siitä, että ruokaa tulikin valmistettua liikaa. Myös erilaiset mielihalut voivat johtaa siihen, että tulee valmistettua uutta ruokaa, vaikka edellistäkin olisi vielä jäljellä. Näillä kuudellavinkillä ruoka ei päädy niin helposti biojätteeseen vaan toivottavasti suuhun.
- Kurkkaa kaappiin ennen kauppaa
Ennen kuin suuntaat ruokakauppaan, vilkaise, mitä kuivakaapista, jääkaapista ja pakastimesta löytyy jo valmiiksi. - Suunnittele edes pari päivää eteenpäin
Viikon ruokalistan ei tarvitse muistuttaa koulun viikkosuunnitelmaa. Riittää, että mietit etukäteen edes muutaman päivän ateriat. Käytä samoja raaka-aineita useammassa ruuassa. - Tähteet talteen
Jos ruokaa jää yli, älä heitä sitä pois. Pakkaa se kannelliseen asiaan ja säilö jääkaapissa tai pakastimessa. Muista kuitenkin syödä ruoat seuraavana päivänä, koska siitä nyt ei ole mitään hyötyä, että heität ne jääkaapin tai pakastimen kautta roskikseen. - Opi säilyttämään oikein
Osta vain sen verran ruokaa, mitä voit säilöä kohtuullisen ajan. Monet tuotteet voi pakastaa, eikä niiden maku useinkaan kärsi sulatuksesta. Sen sijaan esimerkiksi tuoreita hedelmiä ja vihanneksia kannattaa ostaa kohtuullisissa määrin, ja säilöä oikein: tomaatit ja banaanit huoneenlämmössä, perunat ja sipulit viileässä ja pimeässä, tuoreet yrtit vesilasissa jne. - Valitse välillä myös ”kakkoslaatua”
Epämuodostunut porkkana tai omena maistuvat aivan samalta kuin muodoltaan täydelliset. Useat kaupat myyvät tällaisia tuotteita usein jopa edullisempaan hintaan. Näin voit vähentää hävikki jo kaupassa. - Valmista tähteistä uutta ruokaa
Keittiössä kannattaa kokeilla rohkeasti! Nuutuneet vihannekset menevät vielä mainiosti wokissa tai keitoissa, pehmenneet marjat smoothiessa tai puurossa ja edellispäivän muusista saa valmistettua herkullisia rieskoja.
Hävikkiä tahtoo kaikesta huolimatta syntyä, mutta onneksi voit senkin vielä käyttää hyödyksi kompostoimalla!
Lähde: Mayo Clinic Health System
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus