Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
Mummon muusijauhetta tai vastaavaa perunamuusivalmistetta löytyy monen keittiönkaapista vakituotteena. Siitä syntyy nopeasti lisuke arjen aterialle, mutta muusijauhe sopii mainiosti myös helppojen uuniruokien pohjaksi. Tätä mummolan kalavuokaa kannattaa kokeilla, kun kaipaat vaivatonta mutta täyttävää kotiruokaa.
Mummolan kalavuoka
Ainesosat (3-4 annosta)
- 1 pussi Mummon muusijauhetta
- noin 300 g pakastekalakuutioita (seiti tai lohi)
- 1/2 tl suolaa
- tillisilppua maun mukaan
- 200 g maustamatonta tuorejuustoa
- 1 dl ruokakermaa
- 100 g juustoraastetta
Ohje
Vaihe 1. Ota kalakuutiot hetkeksi sulamaan. Valmista perunamuusi muusijauheesta pakkauksen ohjeen mukaan.
Vaihe 2. Mausta hieman sulaneet kalapalat suolalla ja tillisilpulla.
Vaihe 3. Kaada valmis perunamuusi voideltuun uunivuokaan ja tasoita pinta.
Vaihe 4. Levitä kalakuutiot muusin päälle. Sekoita kulhossa tuorejuusto, ruokakerma ja juustoraaste, ja kaada seos tasaisesti vuokaan. Halutessasi voit ripotella pinnalle vielä hieman lisää juustoraastetta.
Vaihe 5. Kypsennä 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: mummon.fi
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus