Mies söi sushia — varoittava esimerkki leviää sosiaalisessa mediassa
Sushi on oikein valmistettuna äärimmäisen herkullinen ruoka, mutta väärin säilytetty tai valmistettu kala voi aiheuttaa vakavia seurauksia.
Tuhansien järvien maan asukkaina tiedämme, että kalat voivat kantaa erilaisia loisia, jotka voivat aiheuttaa ihmiselle vakavia ja iljettäviä terveyshaittoja. Näin kävi 32-vuotiaalle Portugalilaiselle miehelle, joka söi sushiannoksen huonoilla seurauksilla. Mies alkoi melko nopeasti ruokailun jälkeen kokemaan erilaisia oireita, kuten oksentelua, voimakasta vatsakipua ja hänelle kehittyi korkea kuume. Lääkäreiden tutkiessa tapausta selvisi, että miehen suolistossa pesi kalasta peräisin oleva lapamato. Lapamadon poistamisen ja lääkityksen jälkeen oireet helpottivat nopeasti.
Yleensä loistartunnan oireet alkavat esiintymään jo muutaman tunnin kuluttua tartunnasta. Yleisimpiä oireita ovat voimakas vatsakipu, pahoinvointi ja kuume. Lisäksi potilaat ovat kokeneet kurkussa ja vatsassa pistelyä, joka johtuu matojen liikkumisesta elimistössä.
Suomessa lapamatotartuntoja esiintyy harvakseltaan, sillä kalaa osataan käsitellä oikein. Suomessa oli kuitenkin aika jolloin lapamato oli niin yleinen ja hyväksytty, että sitä kutsuttiin “kansallisloiseksi”.
Useimmiten loisia kantavia kaloja on tavattu Aasian maissa, mutta niitä on löydetty lisääntyvästi myös länsimaissa. Pakastaminen ja kypsentäminen yleensä tappavat loiset melko tehokkaasti, vaikka bakteereja tai viruksia jäisikin eloon. Valitettavasti kalan ulkonäön perusteella ei voi päätellä kantaako kala loisia.
Jaa tämä artikkeli ystävillesi jotka rakastavat sushia!
Lähde: theguardian.com
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Oletko kuullut tulppaanihieronnasta? Kokeile itse ja ihastu lopputulokseen
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Mummon haudutettu sisäfilee kerää valtavasti kehuja – päälle ripotellaan runsaasti paahdettua sipulia
- Mikä ihmeen valkoinen mansikka? Tämä erikoinen marja hämmentää monia
- Lorautatko kauramaitoa kahviin? – Se on kuin laittaisit sokeria
- Tämä mehevä kauravuokaleipä ei sisällä lainkaan vehnäjauhoja tai hiivaa
- Kokoa juustokakku pääsiäismunan puolikkaaseen – Nerokas idea
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä