Muovaile suklaamassasta palloja ja pieniä tankoja – täydellinen jälkkäri
Suklaaruusut ovat ihana tapa yllättää tärkeä ystävä tai oma puoliso.
Ruusut symboloivat suuria tunteita, kuten esimerkiksi rakkautta. Siksi ne ovatkin todella monen henkilön suosikkikukkia, joilla toisen ihmisen merkitystä voi korostaa merkittävällä tavalla. Tässä reseptissä opit valmistamaan jälkiruoan, joka jättää pysyvän vaikutuksen.Toimi näin:
1. Rullaa suklaasta viisi palloa, yksi naru ja asettele ne leivinpaperille. Tarvitset muotoiltavaa suklaata, voit katsoa ohjeet tästä linkistä.

2. Aseta toinen leivinpaperi pallojen päälle ja tasoita ne ensin sormilla ja sitten varovaisesti kaulimella. Toista sama suklaanarun kanssa.

3. Huuhtele mansikat ja leikkaa kanta pois. Upota tikku valkosuklaaseen ja työnnä tikku tämän jälkeen mansikan sisälle. Upota tämän jälkeen koko mansikka valkosuklaan sekaan, niin että se peittyy kauttaaltaan.

4. Rullaa suklaanaru kääryleeksi. Siitä muodostuu ruusun keskiosa. Halkaiset rulla ja laita jäljelle jäänyt rulla mansikan päälle. Pyöritä ylijäänyt ”lanka” mansikan ympärille.

5. Asettele tasoitetut suklaapallot mansikan ympärille. Ne ajavat asiansa terälehtinä. Viimeisen terätehden voi painaa ulospäin, jotta kukka näyttäisi siltä kuin se olisi aukeamassa.

6. Ruusu on vihdoin valmis! Toista sama menetelmä useampaan otteeseen ja tee ruusuja myös valkosuklaasta.
Valmis ruusukimppu näyttää esimerkiksi tältä:

Jäikö jokin vaihe epäselväksi? Voit katsoa ohjeet alapuolelta:
Mikä ihana tapa yllättää oma rakas tai läheinen ystävä!
Jaa niksi ystävillesi, jotta hekin saavat kokeilla tätä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Ripaus ruokasoodaa tekee ihmeitä kasveille – katso, mihin kaikkeen se auttaa
- Testasin kotitekoista mozzarellaa – en uskonut, miten helppoa se on
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Mummon haudutettu sisäfilee kerää valtavasti kehuja – päälle ripotellaan runsaasti paahdettua sipulia
- Mikä ihmeen valkoinen mansikka? Tämä erikoinen marja hämmentää monia
- Lorautatko kauramaitoa kahviin? – Se on kuin laittaisit sokeria
- Tämä mehevä kauravuokaleipä ei sisällä lainkaan vehnäjauhoja tai hiivaa
- Kokoa juustokakku pääsiäismunan puolikkaaseen – Nerokas idea
- Tarvitset vain 2 ainesosaa – uskomattoman helppo chia-herkku
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä