Kasvit tietävät milloin ne aiotaan syödä — ja ne antavat takaisin samalla mitalla

Kasvit ovat hyvin älykkäitä eliöitä. Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että kasvit ovat tietoisia ympäristöstään ja kykenevät kommunikoimaan toistensa kanssa.
Jotkut ihmiset soittavat kasveilleen musiikkia ja puhuvat niille, sillä ne kokevat kasvien voivan silloin paremmin.
Vaikka kasvit saattavat meidän näkökulmasta vaikuttaa yksinkertaisilta eliöiltä, ne ovat todellisuudessa hyvin kehittyneitä. Muistakaamme, että kasvit ovat noin 400 miljoonaa vuotta vanhempia kuin me. Ne ovat selvinneet viidestä suuresta sukupuuttoaallosta ja monilta tuhoisilta luonnonkatastrofeilta.
Uuden tutkimuksen mukaan kasvit kykenevät aistimaan kun ne aiotaan syödä ja ne yrittävät estää sitä tapahtumasta aktivoimalla tietynlaisia puolustusmekanismeja.
Tutkimuksissa seurattiin lituruoho- kasvin lehtien värinää eri tilanteissa. Kun tutkijat asettivat perhosen toukkia syömään kyseisten kasvien lehtiä, ne tunnistivat siitä syntyvän värinän ja vapauttivat lievästi myrkyllistä ainetta lehtien läpi. Kun tutkijat puolestaan loivat erilaista värinää tai häiriötekijöitä, kasvit eivät vapauttaneet myrkkyjä.
Vaikka tämä tutkimus itsessään ei vastaa kysymykseen ”tuntevatko kasvit?”, se tuo meitä lähemmäksi vastausta.
Jaa tämä artikkeli kaikille tutuille viherpeukaloille, jotka ovat kiinnostuneita kasveista.
Lähde: businessinsider.com
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Leivo tosi herkullinen raparperipiirakka – Toimii myös gluteenittomana
- Leivo äidille helppo ja perinteinen mansikka-kermakakku
- Museot Säilyvät – Hallitus Turvaa Rahoituksen
- Heitä hyvästit hyttysille: Halkaise muovipullo ja lisää sisälle sokeria, vettä ja hiivaa
- Osta kaupasta cayennepippuri ja istuta sen siemen – saat tällaisen kasvin parissa kuukaudessa
- Mummoni tuikkaa keväisin puutarhaan muutamia kanelitankoja – 5 tapaa, jolla kasvit kiittävät
- 15 yksinkertaista tapaa pudottaa painoa vain muutamassa viikossa
- Näin pelastat ummehtuneen hajuisen pyyhkeen – lisää pesukoneeseen kahta ainetta
- Kaada ruokasoodaa paistinpannulle – ikivanha niksi toimii edelleen mainiosti
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi