Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
Jos syöt usein näkkileipää, sitä kannattaa joskus kokeilla valmistaa myös itse sen sijaan, että ostaisit aina valmiin kaupasta. Saatat yllättyä, kuinka helppoa sen tekeminen onkaan. Itse tehty siemennäkkäri syntyy yksinkertaisista aineksista ja on muuten maukasta!
Siemennäkkileipä
Ainesosat
- 2 dl maissijauhoja (puolet voi korvata perunajauhoilla)
- ¾–1 dl auringonkukansiemeniä
- ½ dl pellavansiemeniä
- ½ dl seesaminsiemeniä
- ½ dl kurpitsansiemeniä
- 2½ dl kiehuvaa vettä
- ½ dl öljyä (esimerkiksi oliiviöljyä)
- 1 tl suolaa
Ohje
Vaihe 1. Laita uuni lämpenemään 170 asteeseen. Sekoita kulhossa maissijauhot, siemenet ja suola.
Vaihe 2. Kaada kiehuva vesi ja öljy kulhoon kuivien aineiden joukkoon. Sekoita tasaiseksi massaksi.
Vaihe 3. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Painele taikina mahdollisimman ohueksi koko pellin alueelle.
Vaihe 4. Vedä veitsellä taikinaan valmiiksi viillot paloiksi. Näin näkkäri on helpompi katkoa siisteiksi paloiksi paistamisen jälkeen.
Vaihe 5. Paista uunissa noin 50 minuuttia, kunnes näkkäri on kuivaa ja rapeaa. Anna jäähtyä ennen tarjoilua.
Resepti: taikakakut.blogspot.com
Lue myös:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilmestyikö kotiisi muurahaisia? Älä tee mitään ennen tätä
- Voiko pullan leipominen olla helpompaa? Kokeile tätä peltipullaa
- Nyt on kevään odotetuimman piirakan aika – näin helposti se valmistuu
- Tämä pensas kannattaa istuttaa pihallesi – supermarja haastaa mustikan
- Pullonpalautuksesta voi saada enemmänkin rahaa – tee tämä yksi asia
- Parhaat perinteiset vappumunkit leivot tällä mummon ohjeella
- Mies valmisti lapsuutensa herkkupuuroa – en ollut koskaan kuullutkaan tällaisesta
- Super herkullinen lasagne vie kielen mennessään – ota resepti talteen
- Onko mökilläsi hämähäkkejä? Tästä syystä älä tapa niitä!
- Helpot tarjottavat ylioppilasjuhliin 20 henkilölle – Katso kattava lista ja reseptit
- Tuttu mauste karkottaa muurahaiset tehokkaasti – turvallinen myös lapsi- ja lemmikkikodissa
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Viipaloi lenkit vuokaan ja kaada kastike päälle – syntyy uskomattoman herkullinen arkiruoka
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Klassikkopuuro nousi jälleen suosioon – syy löytyy sen hauskasta rakenteesta
- Kevään raikkain jälkiruoka valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Vaaleat mokkapalat nousivat jälleen suosioon – vanha herkku tekee paluun
- Unohda perinteinen munavoi – japanilainen versio on vielä parempi
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit