Aineenvaihdunta on varsin keskeinen tekijä laihduttamisessa ja painonhallinnassa.

Tässä kahdeksan aineenvaihduntafaktaa jotka kannattaa painaa mieleen.

1. Nukkumisellasi saattaa olla yhtä paljon merkitystä aineenvaihdunnallesi kuin syömis- ja liikuntatottumuksillasi

Erään tutkimuksen mukaan univaje voi aiheuttaa insuliiniresistenssiä. Insuliiniresistenssi voi pitkään jatkuessaan johtaa kakkostyypin diabetekseen. Kuten moni on huomannut, vähäunisuus johtaa myös helposti epäterveellisien herkkujen syömiseen – tällä psykologisella ilmiöllä on myös merkitystä insuliiniresistenssin kehittymisessä. Varmista siis että saat joka yö riittävästi unta.

2. Myös stressillä on suuri merkitys

Jatkuva stressi aiheuttaa monenlaista vahinkoa kehollesi. Stressihormoni kortisoli aiheuttaa ajan myötä rasvan kertymistä keskivartalolle – näin muodostuu myös miehille tyypillinen ”kaljamaha”. Pitkään kestävä kortisolialtistus sekoittaa myös kehosi aineenvaihduntaa.

3. Perusaineenvaihdunta kuluttaa eniten kaloreita

Perusaineenvaihdunta tarkoittaa sitä aineenvaihduntaa, jonka kehosi tarvitsee pysyäkseen elossa. Käytännössä se on kehosi aineenvaihdunta lepotilassa, 12 tuntia viimeisimmän syömiskerran jälkeen. Kehosi elossapitäminen vaatii paljon energiaa: Suurin osa päivän aikana kuluttamistasi kaloreista kuluu tämän perusaineenvaihdunnan ylläpitämiseen.

4. Perusaineenvaihduntasi hidastuu, kun ikäännyt

Jokainen kulunut vuosi hidastaa perusaineenvaihduntaasi. Tämä selittää osin sen miksi niin monet lihovat ikääntyessään.

5. Lihasmassa polttaa enemmän kaloreita kuin rasva

Mitä enemmän kehossasi on lihasmassaa, sitä enemmän poltat kaloreita tekemättä mitään. Tästä syystä miehillä on pieni etulyöntiasema laihduttamisessa naisiin nähden: Miesten kehojen rasvapitoisuus on keskimäärin pienempi kuin naisten.

6. Jos haluat laihtua, syö enemmän proteiinia hiilihydraattien kustannuksella

Jos syöt hiilihydraattia (= perunaa, pastaa…), niin kehosi käyttää sen energiaksi rasvasolujen sijaan. Tämä tekee laihduttamisesta hankalaa. Jos hiilihydraattien sijaan syöt proteiinia, kasvatat lihasmassaasi ja saat kehosi käyttämään energiatarpeisiinsa rasvaa.

7. Intervalli- ja voimaharjoittelu ovat parhaat tavat buustata aineenvaihduntaa

Lihaksesi kasvavat kun rasitat niitä maksimaalisesti. Autonkin moottori rasittuu eniten kaupunkiajossa, johon kuuluu monia pysähdyksiä ja kiihdytyksiä.

8. Kahvinjuominen ennen voimaharjoittelua voi nopeuttaa rasvan palamista

Eräiden tutkimusten mukaan kahvinjuominen todella nopeuttaa rasvan palamista. Kahvi auttaa kuntoilusuoritusta myös piristävän vaikutuksensa kautta: Kofeiinin vaikutuksen alaisena voit saada itsestäsi enemmän irti.

 

Katso myös:

Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja

 

Lähde: BuzzFeed