8 yllättävää totuutta aineenvaihdunnastasi
Aineenvaihdunta on varsin keskeinen tekijä laihduttamisessa ja painonhallinnassa.
Tässä kahdeksan aineenvaihduntafaktaa jotka kannattaa painaa mieleen.1. Nukkumisellasi saattaa olla yhtä paljon merkitystä aineenvaihdunnallesi kuin syömis- ja liikuntatottumuksillasi
Erään tutkimuksen mukaan univaje voi aiheuttaa insuliiniresistenssiä. Insuliiniresistenssi voi pitkään jatkuessaan johtaa kakkostyypin diabetekseen. Kuten moni on huomannut, vähäunisuus johtaa myös helposti epäterveellisien herkkujen syömiseen – tällä psykologisella ilmiöllä on myös merkitystä insuliiniresistenssin kehittymisessä. Varmista siis että saat joka yö riittävästi unta.2. Myös stressillä on suuri merkitys
Jatkuva stressi aiheuttaa monenlaista vahinkoa kehollesi. Stressihormoni kortisoli aiheuttaa ajan myötä rasvan kertymistä keskivartalolle – näin muodostuu myös miehille tyypillinen ”kaljamaha”. Pitkään kestävä kortisolialtistus sekoittaa myös kehosi aineenvaihduntaa.3. Perusaineenvaihdunta kuluttaa eniten kaloreita
Perusaineenvaihdunta tarkoittaa sitä aineenvaihduntaa, jonka kehosi tarvitsee pysyäkseen elossa. Käytännössä se on kehosi aineenvaihdunta lepotilassa, 12 tuntia viimeisimmän syömiskerran jälkeen. Kehosi elossapitäminen vaatii paljon energiaa: Suurin osa päivän aikana kuluttamistasi kaloreista kuluu tämän perusaineenvaihdunnan ylläpitämiseen.4. Perusaineenvaihduntasi hidastuu, kun ikäännyt
Jokainen kulunut vuosi hidastaa perusaineenvaihduntaasi. Tämä selittää osin sen miksi niin monet lihovat ikääntyessään.5. Lihasmassa polttaa enemmän kaloreita kuin rasva
Mitä enemmän kehossasi on lihasmassaa, sitä enemmän poltat kaloreita tekemättä mitään. Tästä syystä miehillä on pieni etulyöntiasema laihduttamisessa naisiin nähden: Miesten kehojen rasvapitoisuus on keskimäärin pienempi kuin naisten.6. Jos haluat laihtua, syö enemmän proteiinia hiilihydraattien kustannuksella
Jos syöt hiilihydraattia (= perunaa, pastaa…), niin kehosi käyttää sen energiaksi rasvasolujen sijaan. Tämä tekee laihduttamisesta hankalaa. Jos hiilihydraattien sijaan syöt proteiinia, kasvatat lihasmassaasi ja saat kehosi käyttämään energiatarpeisiinsa rasvaa.7. Intervalli- ja voimaharjoittelu ovat parhaat tavat buustata aineenvaihduntaa
Lihaksesi kasvavat kun rasitat niitä maksimaalisesti. Autonkin moottori rasittuu eniten kaupunkiajossa, johon kuuluu monia pysähdyksiä ja kiihdytyksiä.8. Kahvinjuominen ennen voimaharjoittelua voi nopeuttaa rasvan palamista
Eräiden tutkimusten mukaan kahvinjuominen todella nopeuttaa rasvan palamista. Kahvi auttaa kuntoilusuoritusta myös piristävän vaikutuksensa kautta: Kofeiinin vaikutuksen alaisena voit saada itsestäsi enemmän irti.Katso myös:
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: BuzzFeed
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Anoppi tarjosi itsetehtyä siemennäkkäriä – pyysin heti reseptin
- Muistatko nämä keksit kotitaloustunneilta? Valmistuvat vartissa
- Osaatko lajitella käytetyn leivinpaperin oikein? Suurin osa suomalaisista ei osaa
- Vispikerma vai kuohukerma? Kondiittorimestari kertoo, kumpi toimii paremmin
- Herkuttele pääsiäisenä appelsiinisella mämmivaahdolla – ihanan kuohkea jälkiruoka
- Kokkailu voi paljastaa vakavan sairauden – tarkkaile näitä merkkejä myös läheisissäsi
- Tuunataan pyttipannusta hieman tuhdimpi versio – jestas miten hyvää siitä tuli
- Banaanin kypsyys vaikuttaa sen terveellisyyteen – milloin se kannattaa syödä?
- Kiinnitä tähän huomiota suodatinpusseja ostaessa – ero voi maistua kahvissa
- Kaada lettutaikinan sekaan desi tätä kastiketta – lakritsin ystävän unelma
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Tämän puuron takia moni suuntaa hotelliaamiaiselle – ohje nyt kaikkien saatavilla
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Sekoita nämä kaksi tuttua herkkua – syntyy jotain aivan älyttömän hyvää
- Vappu Pimiän luottokakku syntyy ilman vatkainta – helppo resepti, jossa ei voi epäonnistua
- Moni vierastaa tätä arkiruokaa – mutta näin tehtynä se maistuu yllättävän hyvältä
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Lisään kanapullataikinaan jatkossa purkin tätä – tulee paljon maukkaampia ja mehevämpiä