3 syytä, miksi krapulassa ahdistaa – ja 3 tapaa ehkäistä ahdistus
Krapulaan liittyy paljon ikäviä fyysisiä oireita.
Ne eivät kuitenkaan ole ainoita ikäviä puolia tuossa bileiltaa seuraavan päivän olotilassa; krapula testaa myös henkistä kanttia.
Tässä kolme syytä miksi krapulassa ahdistaa:
1. Krapulaparanoia
Huono fyysinen olo heijastuu myös mieleen – tämä pätee niin krapulassa kuin muissakin ikävissä olosuhteissa. Jos krapulasta kärsivällä ihmisellä on taipumusta masennukseen ja paniikkikohtauksiin, voi krapula helpostikin laukaista näitä oireita. Krapula voi saada myös ajattelun vääristymään suoranaiseen paranoiaan: Esimerkiksi päänsärky voi saada pohtimaan onko sen taustalla jotakin muuta: Esimerkiksi aivokasvain? Tai johtuvatko mahakivut sittenkin illan viimeisestä pitsasta?
2. Pyörryttävä tunne ja unohtelu
Vauhdikkaisiin ja kosteisiin iltoihin liittyy usein ”mustia aukkoja”, hetkiä joista ei ole muistikuvia. Tällaiset hetket saattavat palata mieleen pätkittäin, välähdyksenomaisesti. Hajanaiset mielikuvat saavat helposti sydämen hakkaamaan ja ahdistuksen valtaamaan mielen, etenkin kun pää on muutenkin sekaisin ja pyörryttää.
3. Huonojen päätösten aiheuttama ahdistus
Alkoholi poistaa estoja ja humalassa tulee tehtyä yhtä sun toista. Seuraavana päivänä moni päätös voi kaduttaa, etenkin kun kaiken kruunaa jomottava päänsärky ja kokonaisvaltaisen huono olo. Krapulassa ei kannattaisi vatvoa menneitä, mutta yleensä juuri sitä tulee kuitenkin tehtyä.
Mikä avuksi?
Krapula kannattaa vain hyväksyä ja siirtää murheiden ja ongelmien käsittely tuonnemmaksi.
Ole itsellesi armollinen ja noudata seuraavia ohjeita:
- Juo paljon vettä
- Syö mitä pystyt (kananmunien on tutkimuksissa todettu olevan hyvää krapularuokaa)
- Lepää äläkä murehdi
Katso myös:
Lisää krapulatietoutta
Lisää ruokaan ja terveyteen liittyviä juttuja
Lähde: Smithsonian Mag, Calm Clinic, Iltalehti (Health.com)
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus