16-vuotias joi loman aikana energiajuomia – nyt kamalat seuraukset toimivat varoittavana esimerkkinä
Kukapa ei kaipaisi pientä kofeiiniannosta, toisin sanoen kupillista kahvia ennen töihin lähtöä?
Kofeiini ei kuitenkaan liiallisesti nautittuna ole hyväksi kehollesi — itse asiassa sen aiheuttama yliannostus voi olla jopa hengenvaarallinen. Sopiva määrä kofeiinia päivässä ei vahingoita sinua. Silti on hyvä muistaa, että kofeiini on keskushermostoa stimuloiva piriste eli toisin sanoen jonkin asteen huumausaine. 16-vuotias Lanna Hamann joutui valitettavasti kokemaan kofeiinin riskitekijät. Hän oli viettämässä lomaansa Meksikossa, kun hän yhtäkkiä sanoi vanhemmilleen voivansa huonosti.Minuutteja myöhemmin tapahtui jotain odottamatonta…
Ahkera opiskelija ja urheilija oli viettämässä perheensä kanssa lomaa Meksikossa. Hän eli ehdottomasti elämänsä parhaita päiviä. Idyllinen lomamatka sai kuitenkin kamalan käänteen — kaikki johtui 16-vuotiaan Lanna Hamannin nauttimasta juomasta. Hanaveden juominen Meksikossa sisältää riskejä, jonka vuoksi moni pitää nesteytyksestä huolta muiden juomien avulla. Lanna ei kuitenkaan juonut pullovettä, mehua tai virvoitusjuomaa. Sen sijaan hän nautti energiajuomia yksi toisensa jälkeen — eikä mitään muuta. Tämä kuulostaa jo itsessään epäterveelliseltä, mutta tilanne usko pois, tarina ei ole menemässä parempaan suuntaan… Nuoresta iästään ja atleettisuudestaan huolimatta, Lanna sai sydänkohtauksen. Hän ei selvinnyt. Hänen kehonsa ei yksinkertaisesti kestänyt loman aikana nautittuja valtavia kofeiiniannoksia. Kyseessä on traaginen tapaus, joista muiden tulisi ottaa opikseen.
Mutta miksi niin tavallinen piriste voi olla vaarallinen?
Kofeiini ei ole niin voimakas, vaarallinen tai aivoja stimuloiva yhdiste kuin esimerkiksi alkoholi tai nikotiini. Se kuitenkin luokitellaan huumeeksi, jonka vuoksi yliannostuksella voi olla hengenvaaralliset seuraukset. Kofeiini on aineenvaihduntaa tehostava ja aivoja stimuloiva yhdiste, jonka vaikutukset ovat samankaltaiset amfetamiinin ja kokaiinin kanssa, tosin huomattavasti lievemmät. Kahvi vaikuttaa keskushermostoon piristävällä tavalla ja tämän vuoksi lähes kaikki ihmiset turvautuvat siihen päivittäin tai satunnaisesti. Kofeiinia löytyy erityisesti kahvista, teestä, virvoitus- ja energiajuomista. Viime vuosien aikana erityisesti energiajuomat ovat aiheuttaneet satunnaisia kuolemia ja sairaalareissuja, kun niitä on nautittu liikaa. Osa energiajuomista saattaa sisältää jopa 4 kahvikupillisen verran kofeiinia. Energiajuoman nauttiminen toisensa jälkeen — ilman vettä — voi siis olla hengenvaaralliset vaikutukset. Kahvikupillisen tai parin nauttiminen ei ole vaaraksi terveydellesi, mutta kehosi ei silti kestä lukuisia energiajuomia, jotka voivat vastata jopa reilusti yli kymmenen kahvikupillisen tarjoamaa kofeiinimäärää.Oheinen video kertoo Lanna Hamannin traagisesta kuolemasta.
Kamala tarina, jota ei saa sattua uudelleen.
Jaa varoittava esimerkki Facebookissa ja pidä huoli etteivät lapsesi juo näitä juomia.
Lähde: boredomtherapy.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joko olet testannut some-hitiksi nousseet Cookie Friesit? – Tsekkaa herkullinen resepti
- Moni tekee ison mokan ilmalämpöpumpun kanssa, kun sähkö maksaa maltaita
- Keitätkö aamupuuron aina kattilassa? Yksi asia on syytä pitää mielessä
- Yleinen tapa, jolla moni pilaa paistinpannunsa huomaamattaan
- Appelsiinin saa näppärästi kuorittua lusikan avulla – kokeile ihmeessä
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Tätä hedelmää syödään pulled porkin tapaan – saatavilla säilyketölkissä
- Yhdistämällä ruskistetun voin, puolukat ja valkosuklaan saat vastustamattoman täytteen laskiaispulliin
- Tässä tulee herkullisin suolainen lehtitaikinatäyte – Täytä, rullaa ja nauti!
- Terveelliset herkut: banaani-maapähkinävoi jäätelöpuikot maistuvat ihanalle
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Kun haluan varman ja helpon arkiruoan, teen tätä uunispagettia
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Säilytä kahvinporot ja ripottele ne tuhkien päälle – nerokas niksi tulisijan omistajille