Vinkki: Tästä syystä hotellihuoneen kassakaappiin kannattaa laittaa aina kenkä

Oletko koskaan ollut yötä hotellissa ja miettinyt että sinulla on reilusti aikaa lähteä pois aamulla – herätessäsi olet kuitenkin huomannut että sinulla onkin äärimmäisen kova kiire.
Kasaat tavarasi nopeasti kasaan, juokset aulan vastaanottoon ja jatkat lentokentälle. Pidät kaikki peukkuja pystyssä, jotta sait mukaan kaiken tarpeellisen, mutta silti tuntuu aivan siltä kuin jotain puuttuisi – et voi olla kuitenkaan varma tästä ennen kuin pääset kotiin ja purat laukkusi.
Vai voitko sittenkin?
Jos tunnistit itsesi oheisesta skenaariosta, niin suosittelen kokeilemaan tätä niksiä. Suurin osa meistä on joskus ollut stressaavassa tilanteessa hotellissa – ja katsonut nopeasti sängyn ja sohvan alle ennen lähtöä, ettei mitään tärkeää unohtunut.
Kiireen keskellä on kuitenkin helppo unohtaa hotellin kassakaappi, jonne olet luultavasti laittanut kaikista arvokkaimmat esineet – et luultavasti halua todeta lentokentällä että unohdit passin kassakaapin sisälle.
Passi, kannettava, lompakko ja käsirahat… joku näistä unohtuu helposti kassakaapin sisälle.
Toisinaan kannattaa kuunnella kuitenkin sellaisia ihmisiä jotka matkustavat viikoittain, esimerkiksi lentoemäntiä. Jatkuvasti hotellihuoneissa ja lennoilla aikaansa viettävät lentoemännät ovatkin keksineet niksin, jonka avulla tavaroiden unohtumisesta tulee huomattavasti epätodennäköisempää.

Lentoemäntä Ty Opuko Adjej jakoi vinkin jota on ylistetty sosiaalisessa mediassa
Niksi on yksinkertainen ja tarvitset vain yhden asian, joka on aina mukanasi: kengän.
Ty Opuko Adjej kertoi Business Insiderin haastattelussa, kuinka hän ei koskaan unohda tavaroitaan hotelliin.
”Minun paras neuvoni on se, että laitat kengät kassakaappiin jotka olisit pukenut matkustuspäivänä jalkaasi”, hän kertoo ja jatkaa:
”Jos teet tämän, niin et enää koskaan lähde hotellista tarkistamatta kassakaappia. Tai luonnollisesti kunhan et unohda, minne laitoit kenkäsi!”
Toisin sanoen – kukaan ei lähde hotellihuoneesta ilman kenkiä ja tämä on hyvä tapa varmistaa että muut tavarat tulevat mukaan. Fiksua, eikö vain?!
Jaa tämä vinkki ystävillesi jotka matkustavat usein tai ovat lähdössä matkalle. Arvoesineiden unohtaminen ei ole koskaan mukavaa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Nämä 8 herkullista grilliruokaa sopivat myös laihduttajalle
- Valmista kotona herkullinen suklaakasvonaamio – nuorentaa ja tekisi mieli nuolla pois
- Martat: Näin puhdistat grillin oikein – Vältä virheet
- Kesän hittiruoka syntyy jämistä grillissä – Täydellinen resepti mökkireissulle
- Näin teet astianpesukonetabletit itse – vain 3 ainesosaa
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- 13 asiaa, joita ei kannata säilyttää hellan vieressä
- Syötävät shotit? Nämä tequila-mangopalat yllättävät jokaisen kesäjuhlissa
- Testaa tämä taivaallinen sitruunajuoma – yksi hörppy ja olet koukussa
- Juustoinen nacholenkki kiukaalta – pakko kokeilla!
- Mummoni maalaa kesäisin pieniä kiviä punaiseksi ja laittaa ne puutarhaan – syy on nerokas
- Tuikkaa ruusunoksa perunan sisälle – muutaman viikon kuluttua naapurit hieraisevat silmiään
- Suomalainen villiyrtti pitää flunssan ja tulehdukset loitolla – kerää talteen
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Näin karkotat etanat puutarhastasi – Valmista tehokas luonnollinen karkote
- Mummon salainen kurkkusalaatti on kesän hitti – niin hyvä ja helppo resepti
- Yksinkertainen ja nopea jälkiruoka lehtitaikinasta ja banaanista – Katso ihana lopputulos
- Tee tämä asia suodatinpussille ja saat varmasti parempaa kahvia – pieni kikka
- Pidä pesukone kunnossa ja puhdista nukkasihti muovipullon avulla helposti
- Pekonipommit pistivät grillaajat sekaisin – näin hurmaat vieraasi kesällä