Vanha kunnon raparperikiisseli – helppo herkku suoraan kattilasta
Kiisselit kuuluvat kesään (ja talveen!)
Kiisseli on monelle tuttu lapsuudesta. Erityisesti raparperikiisseli hurmaa edelleen happamanmakealla maullaan ja pehmeällä koostumuksellaan. Se toimii loistavasti kevyenä jälkiruokana ympäri vuoden.
Oma äitini on valmistanut kiisseleitä niin kauan kuin muistan. Söimme kiisseliä niin puuron kanssa aamupalalla, sellaisenaan välipalana tai vaniljavaahdon kanssa jälkiruokana. Ja koska raparperia on aina kasvanut pihallamme yli tarpeidemme, sisälsivät kiisselit yleensä aina vähintään rapareperia. Se tuo soppiin hyvää makua ja sopivaa koostumusta. NAM!
Marttojen simppeli raparperikiisseli
Ainesosat:
- 8 dl raparperia pilkottuna (n. 500 g)
- 8 dl vettä
- 2 dl sokeria
- 4 rkl perunajauhoja
Ohje:
- Huuhtele ja pilko raparperit.
- Kiehauta vesi ja sokeri, lisää raparperit.
- Keitä, kunnes pehmenevät.
- Sekoita perunajauhot pieneen määrään kylmää vettä ja lisää suurus ohuena nauhana joukkoon.
- Anna kiehahtaa ja siirrä jäähtymään. Ripottele pinnalle hieman sokeria, jotta siihen ei muodostu kalvoa.
Kierrätä mehumarjat kiisseliksi
Jos valmistat raparperimehua esimerkiksi tällä herkkusuiden ohjeella, voit hyödyntää myös siivilöidyt raparperit kiisselissä. Kiehauta ne uudelleen vedessä, lisää tarvittaessa hieman sokeria ja suurusta perunajauholla. Näin saat hyötykäyttöön kaiken raaka-aineesta.
Kun kerran opit, osaat aina
Kiisselin valmistus on yksinkertaista, ja kokemuksen myötä sitä on helppo muunnella oman maun mukaan. Kokeile eri marjoja, säädä makeutta tai yhdistele makuja.
Mikä on sinun suosikkikiisselisi? Jaa vinkkisi ja kokemuksesi kommenteissa!
Resepti: Martat
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pelkkä kuppi kahvia aamupalaksi? – Miksi se on haitallista ja 7 helppoa aamiaisvinkkiä
- Kävin tätini luona kahvilla ja ihastuin heti näihin sitruunaruutuihin – Klikkaa reseptiin
- Nälkäisenä pinna kiristyy astetta herkemmin – tästä se johtuu
- Pekoniin kääritty halloumi hunaja-sinappikuorrutteella – kyllästyyköhän näihin ikinä?
- Löysin tavan, jolla sain koko perheen syömään porkkanaa – raaste ei enää kelvannut
- Persimonista tulee makeampi ja pehmeämpi, kun teet tämän ennen syömistä
- Harva uskaltaa kokeilla tätä kananmunan kanssa – lopputulos kuitenkin palkitsee
- Tämä oivallus muutti suhtautumiseni ruokaan – ja koko oloni myös sen mukana
- Tämä lasagne on osoitus siitä, että klassikkoa ei kannata muuttaa liikaa
- Toscanalainen lohi saa nyt kilpailijan – sama herkku valmistuu kanasta
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti
- Isoäidin perunasalaatti katoaa pöydästä ennen vuoden vaihdetta – eikä sattumalta