Muistatko tämän kotitaloustuntien klassikon? Näin teet siitä vielä herkullisemman
Monelle teeleivät tuovat mieleen koulun kotitalousluokan ja pellillisen lämpimiä leipiä, jotka katosivat nopeasti. Ne olivat usein ensimmäisiä suolaisia leivonnaisia, joita opeteltiin tekemään itse. Yksinkertainen taikina, nopea paisto ja valmis välipala vartissa.
Perinteisesti teeleivät muistuttavat englantilaisia skonsseja, joita nautitaan iltapäiväteen kanssa. Suomessa taikinaan lisätään joskus kaurahiutaleita tai juustoraastetta. Erityisen kuohkeat leivät saa, kun antaa kaurahiutaleiden tekeytyä maidossa yön yli, mutta herkulliset teeleivät syntyvät myös nopealla, köksäntunneilta tutulla tavalla.
Teeleivät
Ainesosat
- 4 dl vehnä- tai hiivaleipäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 tl sokeria
- ½ tl suolaa
- 50 g margariinia
- 1½ dl kylmää maitoa
Ohje
Vaihe 1. Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Vaihe 2. Sekoita kuivat aineet kulhossa. Nypi margariini joukkoon murumaiseksi seokseksi. Halutessasi voit lisätä taikinaan esimerkiksi raastettua porkkanaa tai juustoa. Osan jauhoista voi korvata kaura- tai grahamjauhoilla.
Vaihe 3. Lisää maito ja sekoita taikinaa varovasti, jotta siitä ei tule sitkeää.
Vaihe 4. Taputtele taikina leivinpaperin päälle kahdeksi noin kahden sentin paksuiseksi pyöreäksi leiväksi.
Vaihe 5. Leikkaa leivät ristikkäin neljään osaan ja pistele haarukalla.
Vaihe 6. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia. Katkaise leivät paloiksi ja tarjoa lämpiminä voin kanssa.
Lähde: MTV Uutiset
Lue myös:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Jos sinunkin kylppäristäsi löytyy vielä jokin näistä, siirrä se viimeistään nyt muualle säilöön
- Kiusallisen pahanhajuiset pierut? Lisää nämä 4 ruokaa lautaselle
- Haluatko välttää öljyssä paistamista? Perunan avulla ruoka ei tartu pannuun
- Näillä 8 ruoalla on turhaan huono maine – ovat parempia valintoja kuin ehkä luulit
- Suolakurkkulimonadi jakaa taatusti mielipiteitä – uskaltaisitko maistaa tätä hittijuomaa?
- Näitä perunoita on hehkutettu somessa jo vuosia – kokeilin viimein ja jäin koukkuun
- Sienestäjän sinappi on syksyn maukkain lisuke – helppo tehdä itse
- Lapset kysyivät heti, milloin teen tätä uudestaan – maissimunakas yllätti herkullisuudellaan
- Kasta vanulaput kylmään kahviin ja laita silmien alle – saatat yllättyä vaikutuksesta
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy
- Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta