Valmista täydellinen kuohuva kesän juhliin pikkurahalla – kaupassa litrahinta lähentelee 20 euroa
Jos kaipaat kesän juhliin raikasta ja alkoholitonta tarjottavaa, Louhisaaren juoma kannattaa ehdottomasti ottaa testiin. Tämä perinteinen mustaherukanlehdistä valmistettava juoma maistuu ihanan kesäiseltä ja näyttää juhlapöydässä yllättävän hienostuneelta. Parasta on kuitenkin se, että sitä saa tehtyä ison satsin todella edullisesti verrattuna kaupan valmiisiin versioihin.
Moni tekeekin tätä esimerkiksi rippi-, ylioppilas- ja kesäjuhliin valmiiksi jo hyvissä ajoin. Mustaherukanlehdissä on ihanan raikas aromi, joka tekee juomasta yhtä aikaa kevyen ja juhlavan.
Louhisaaren juoma hiivalla
Ainesosat (40 annosta)
- 2 sitruunaa
- 3–4 l mustaherukanlehtiä
- 500 g sokeria
- 5 l vettä
- ¼ tl hiivaa
Ohje
Vaihe 1. Pese sitruunat huolellisesti kuumalla vedellä. Kuori niistä keltainen osa ja viipaloi sitruunat.
Vaihe 2. Laita sitruunan kuoret ja viipaleet, huuhdotut mustaherukanlehdet ja sokeri suureen astiaan.
Vaihe 3. Kaada päälle kiehuva vesi ja anna jäähtyä kädenlämpöiseksi.
Vaihe 4. Siivilöi juoma. Liuota hiiva pieneen määrään haaleaa vettä ja lisää juoman joukkoon.
Vaihe 5. Anna juoman käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään.
Vaihe 6. Pullota juoma ja siirrä viileään muutamaksi päiväksi ennen tarjoilua.
Louhisaaren juoma sitruunahapolla
Ainesosat (40 annosta)
- 5 l vettä
- 4 l mustaherukanlehtiä
- 25 g sitruunahappoa
- 500 g sokeria
- halutessa kivennäisvettä
Ohje
Vaihe 1. Kuumenna vesi kiehuvaksi.
Vaihe 2. Kaada kiehuva vesi huuhdottujen mustaherukanlehtien päälle.
Vaihe 3. Lisää sitruunahappo ja sekoita hyvin.
Vaihe 4. Peitä astia kannella ja anna juoman tekeytyä huoneenlämmössä noin 12 tuntia.
Vaihe 5. Siivilöi lehdet pois ja lisää joukkoon sokeri. Sekoita hyvin.
Vaihe 6. Säilytä juoma kylmässä. Halutessasi voit lisätä joukkoon kivennäisvettä juuri ennen tarjoilua.
Vinkki: Juomaa voi myös pakastaa valmiiksi kesän juhlia varten.
Reseptit: Martat
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus