Tuomaan markkinoiden hittipuuroa kehutaan syystä – näin se onnistui kotikeittiössä
En ihmettele, miksi tämä puuro on Tuomaan markkinoiden suosikki.
Tuomaan markkinoiden kävijät ovat hehkuttaneet yhtä herkkua ylitse muiden: uunissa hautunutta, pehmeää riisipuuroa, jonka päälle valutetaan ruskistettua voita ja umamista misokinuskia. Harmillisesti en itse ole päässyt maistamaan annosta paikan päällä, mutta kuultuani kehut kerta toisensa jälkeen päätin kokeilla onneani ja etsiä reseptin jostain. Onnekseni Tiktokissa @ellaurora jakoi videon, jossa vinkattiin myös Helsingin Sanomien julkaisemasta alkuperäisreseptistä. Toivon, että tämä löytö ilahduttaa monia teistäkin – onhan lopputulos aivan käsittämättömän herkullinen.
Ainesosat:
Puuron pohja (5 annosta)
- 2½ dl (n. 250 g) puuroriisiä
- 3½ dl vettä
- 1 l + 1 dl maitoa
- 1½ dl ruskistettua voita
- 1 tl suolaa
Päälle
- misokinuskia
- ruskistettua voita
- kanelisokeria
- punaherukoita
Ruskistettu voi
- 250 g voita (n. 2 dl sulaa voita)
Misokinuski
- ½ dl vettä
- ¼ dl miriniä
- 75 g vaaleaa misotahnaa
- 50 g (noin 1 dl) fariinisokeria
Kanelisokeri
- 5 rkl sokeria
- 1 rkl kanelia
Ohje:
Vaihe 1. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Mittaa uunivuokaan vesi ja riisi. Kuumenna uunissa noin 10 minuuttia, kunnes vesi on täysin imeytynyt riisiin.
Vaihe 2. Nosta vuoka hetkeksi pois, laske uunin lämpötila 150 asteeseen ja lisää maito. Sekoita kevyesti. Peitä vuoka leivinpaperilla ja sen jälkeen kannella tai foliolla.
Vaihe 3. Anna hautua uunissa noin tunti. Tee sillä välin lisukkeet: ruskistettu voi, misokinuski ja kanelisokeri.
Vaihe 4. Sekoita puuroa kevyesti tunnin kohdalla ja nosta uunin lämpötila 175 asteeseen. Hauduta vielä noin 30 minuuttia, tarkkaillen koostumusta. Ota puuro uunista ja anna vetäytyä peitettynä 15 minuuttia.
Vaihe 5. Lämmitä pienessä kattilassa 1 dl maitoa ja lisää joukkoon 1½ dl ruskistettua voita sekä 1 tl suolaa. Sekoita tämä lempeästi puuron joukkoon. Lisää tarvittaessa tilkka lämmintä maitoa ja maista suola tasapainoon.
Vaihe 6. Annostele puuro kulhoihin. Viimeistele misokinuskin, ruskistetun voin, kanelisokerin ja punaherukoiden yhdistelmällä.
Ruskistettu voi:
Sulata voi kattilassa keskilämmöllä. Kun se kuplii ja pinnalle muodostuu vaahtoa, jatka kuumentamista, kunnes tuoksu on pähkinäinen ja kattilan pohjalle valunut hera on kullanruskeaa. Nosta pois liedeltä ja anna hieman jäähtyä. Ota ½ dl talteen puuron viimeistelyyn.
Misokinuski:
Kuumenna vesi, mirin ja misotahna kattilassa kiehuvaksi. Lisää fariinisokeri ja sekoita tasaiseksi. Jätä odottamaan. Ennen tarjoilua lämmitä seos nopeasti uudelleen, jotta siitä tulee sileä ja valuvan lämmin.
Kanelisokeri:
Sekoita sokeri ja kaneli yhteen.
Kurkkaa vielä videolta puuron valmistus vaihe vaiheelta:
Lähde: HS
Lue myös:
- Loppuiko leivinjauhe kesken leipomisen? Ei hätää, kokeile tätä
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus