Töhnämunat villitsevät tänä pääsiäisenä – katso kuvat
”Töhnällä” täytetyt munat ovat tämän pääsiäisen suurin hitti!
Töhnämunat eli kaakao- tai maitokreemillä täytetyt suklaamunat myydään kaupoissa munakennoissa, mutta sosiaalisen median luoman hypen myötä ne ovat kaupoista monin paikoin loppuneet. Innokkaimmat ovatkin alkaneet valmistaa itse ”töhnämunia” tai ”töhniksiä”. Valmistamiseen tarvitset Fazerin mukaan vain suklaamunia ja täytteeksi esimerkiksi tuhtia suklaamoussea, joka valmistuu hetkessä purkillisesta vatkattua kuohukermaa (2 dl) sekä sulatetusta tummasta suklaasta (100 g). Hyvin helppoa ja nopeaa! Voit myös tehdä hassun hauskoja kananmunatöhniksiä Herkkusuun mukaan. Näissä munissa juju on siinä, että ne näyttävät siltä, kuin suklaamunan sisällä olisi aito kananmuna. Illuusion saat aikaiseksi täyttämällä suklaamunat ensin valkosuklaamoussella, kaivamalla sitten keskelle pienen ”keltuaisen” kolon ja sitten täyttämällä kolon esimerkiksi mangohillolla tai appelsiinimarmeladilla! Esimerkinomainen kuva tästä näkyy yllä. Ilmiö sai alkunsa Facebookin äiti-ryhmistä, ja keskustelua on käyty jo koko alkuvuoden kiivaasti Internetissä. Nyt, kun pääsiäinen on vihdoin täällä, on töhnämunien aika!Tältä töhnämunat näyttävät:
Syödäänkö teillä tänä pääsiäisenä töhnämunia? Kommentoi alla!
Katso myös:
Video-ohje kermatäytteisiin suklaamuniin
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Karviaiset pääsevät oikeuksiinsa tässä mehevässä piirakassa – helppo loppukesän herkku
- Tämän helpommaksi lihapullien teko tuskin muuttuu – makukin on kohdallaan
- Maailman parhaaksi nimetty omenapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Oletko kuullut kattilalasagnesta? Kokeile maukasta keittoreseptiä
- Uunipasta on laiskan päivän pelastus – kaikki ainekset vain vuokaan ja uuniin
- Superherkullinen punaherukkapannukakku on loppukesän hitti – ei kaipaa edes hilloa päälle
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Yksi ripaus muutti kantarellikastikkeeni maun – tätä kannattaa kokeilla
- Kesäkeitto uudella tavalla – ahven sopii siihen yllättävän hyvin
- Tämä maistui aivan tavalliselta makaronilaatikolta, vaikka siinä ei ollut lihaa lainkaan
- Tuttu mauste auttaa karkottamaan banaanikärpäset keittiöstä
- Tätä tehtiin kotonamme aina, kun ruisleipä ehti kuivahtaa – nykynuoret eivät edes tunne
- Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
- Mummon vanha niksi saa kasvit kukoistamaan – et tarvitse kalliita lannoitteita
- Mustikka-smoothie on oikeaa super foodia
- Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
- Tämä on yksi harvoista kalaresepteistä, joita lapset pyytävät tekemään yhä uudelleen
- Näin valmistat herkullista marjamehua ilman mehumaijaa
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Pakastettua lihaa ei kannattaisi sulattaa ennen paistamista – tässä syy