Moni tuntee kropsun nimeltä, mutta harva tietää, mikä erottaa sen tavallisesta pannukakusta
Kropsu näyttää ensi silmäyksellä tavalliselta pannukakulta, mutta kyseessä on pohjalainen perinneherkku, jossa on omat tunnusmerkkinsä. Taikinaan lisätään siirappia, joka antaa sille syvemmän maun ja kauniin värin. Rakenteeltaan kropsu on pannukakkua tiiviimpi ja reunat paistuvat herkullisen rapeiksi. Se maistuu sellaisenaan, mutta on parhaimmillaan hillon ja kermavaahdon kanssa.
Kropsu
Ainesosat (pellillinen)
- 75 g voita
- 6 dl kevytmaitoa
- 4 kananmunaa
- 1½ dl vaaleaa siirappia
- 1½ tl suolaa
- 4 dl vehnäjauhoja
Ohje
Vaihe 1. Sulata voi ja anna sen jäähtyä hetki.
Vaihe 2. Vatkaa maito ja kananmunat sekaisin. Lisää joukkoon siirappi ja suola. Sekoita vehnäjauhot vähitellen taikinaan ja lisää lopuksi voisula.
Vaihe 3. Voitele uunipelti tai valurautapannu ja kaada taikina siihen tasaisesti.
Vaihe 4. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja reunat ovat saaneet väriä.
Tarjoile kropsu lämpimänä esimerkiksi mansikkahillon, marjojen tai kermavaahdon kanssa. Se maistuu erinomaisesti myös seuraavana päivänä kahvin kaverina.
Resepti: Kinuskikissa
Lue myös:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tässä tilanteessa ruoka kannattaa syödä seisten – tutkimuksessa havaittiin yllättävä vaikutus
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Älä nauti näitä ruokia ja juomia, jos et halua seksihalujesi latistuvan
- Tein sienipastan carbonaran tyyliin – maistui jopa lapsille
- Suppilovahveroista syntyy syksyn paras suolainen piirakka – valmis torttutaikina tekee siitä helpon
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat