Tämä vanha merimiesten klassikko on täyttävää kotiruokaa parhaimmillaan
Lapskoussi on vanha perinneruoka, jonka juuret ulottuvat merimiesten keittiöihin. Vaikka valmistus vie aikaa, suurin osa siitä on rauhallista hauduttamista.
Lapskoussi
Ainesosat (8 annosta)
- noin 1 kg miedosti suolattua porsaan kassleria
- noin 800 g naudan keittolihaa kuutioina
- 4½ l vettä
- 1 tl suolaa
- 2 sipulia
- 10 kokonaista mustapippuria
- 5 kokonaista maustepippuria
- 2 laakerinlehteä
- 1 kg jauhoisia perunoita
- 4 porkkanaa
- noin 300 g lanttua
- 50 g voita sulatettuna
Tarjoiluun
- kokonaisia punajuuria mausteliemessä
- suolakurkkuja
Ohje
Vaihe 1. Nosta lihat huoneenlämpöön noin tuntia ennen valmistusta. Leikkaa kassler kuutioiksi ja pienennä tarvittaessa naudanlihapalat. Hienonna sipulit.
Vaihe 2. Kiehauta 3 litraa vettä suuressa kattilassa ja lisää suola. Lisää lihat ja kuori pinnalle muodostuva vaahto. Keitä noin 40 minuuttia.
Vaihe 3. Lisää sipulit, pippurit ja laakerinlehdet. Anna hautua miedolla lämmöllä noin kaksi tuntia, kunnes lihat ovat täysin pehmeitä.
Vaihe 4. Kuori perunat, porkkanat ja lanttu. Leikkaa ne paloiksi.
Vaihe 5. Nosta lihat liemestä ja siivilöi keitinliemi. Revi hieman jäähtyneet lihat kahden haarukan avulla suikaleiksi.
Vaihe 6. Keitä juurekset siivilöidyssä liemessä täysin pehmeiksi, noin 30 minuuttia. Ota talteen noin desilitra keitinlientä ja valuta loput pois. Survo juurekset tasaiseksi muusiksi ja lisää tarvittaessa hieman keitinlientä.
Vaihe 7. Sekoita revitty liha ja sulatettu voi muusin joukkoon.
Vaihe 8. Tarjoile lapskoussi punajuurilohkojen ja suolakurkkujen kanssa.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: K-Ruoka
Lue myös:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Tässä tilanteessa ruoka kannattaa syödä seisten – tutkimuksessa havaittiin yllättävä vaikutus
- Annikki-mummo tekee puolukkapiirakan aina näin – yksinkertainen ohje on pitänyt pintansa
- Älä nauti näitä ruokia ja juomia, jos et halua seksihalujesi latistuvan
- Tein sienipastan carbonaran tyyliin – maistui jopa lapsille
- Suppilovahveroista syntyy syksyn paras suolainen piirakka – valmis torttutaikina tekee siitä helpon
- Sienestäjät ovat innostuneet tästä säilöntätavasta – kokeile sinäkin
- Tee bolognese vaihteeksi kukkakaalista – maukas arkiruoka valmistuu puolessa tunnissa
- Curry ja AURA samassa kastikkeessa? Oli niin erikoinen yhdistelmä, että oli pakko kokeilla
- Kun teet seuraavan kerran pannaria, lisää päälle omenoita – ihanan helppo syysherkku
- Nirso, näin voit oppia pitämään myös uusista mauista
- Jonnan juhlien bravuuri on tämä makaronisalaatti – juju piilee kastikkeessa
- Näin valmistat hotelliaamiaiselta tutun herkullisen munakkaan kotona
- Kantarellit viihtyvät erityisesti näissä paikoissa – näin löydät parhaat apajat
- Kanelinen omenavoi on parempaa kuin hillo – syksyn omenat kannattaa käyttää tähän
- Puolukkamehusta tuli entistä parempaa, kun hoksasin maustaa sen näin
- Pörrääkö keittiössä banaanikärpäsiä? Jätä tämä yöksi pöydälle
- Oletko maistanut köyhän miehen lakkahilloa? Näin se tehdään
- Puuropiirakka tekee aamupalasta astetta herkullisemman – maistuu aivan mustikkapiirakalta
- Kaurahiutaleita, raejuustoa ja mustikoita – Leivo ilman vehnää ja sokeria
- Karjalainen perinneruoka on mainio tapa hyödyntää viime syksyn puolukat