Kaveri teki tolkuttoman hyvää savulohta – murusteli tätä kalan päälle
Savustettu lohi on kesän klassikko, mutta pienellä niksillä siitä saa vielä tavallistakin maukkaampaa. Tällä kertaa kalan päälle murustellaan Aura-juustoa, joka sulaa savustuksen aikana pehmeäksi ja antaa lohelle täyteläistä makua. Yhdistelmä voi kuulostaa erikoiselta, mutta toimii yllättävän hyvin.
Savustettu kirjolohi Aura-juustolla
Ainesosat
- 800 g ruodotonta kirjolohifileetä
- hieman rypsiöljyä
- ½ tl hienoa merisuolaa
- 1 tl sokeria
- noin 100 g Aura-juustoa
- 1 tl rosépippuria
Ohje
Vaihe 1. Kuivaa kirjolohifileen pinta talouspaperilla ja sivele nahkapuolelle ohut kerros rypsiöljyä.
Vaihe 2. Tee fileen pintaan pitkittäinen, noin 2 senttiä syvä viilto. Mausta kala suolalla, sokerilla ja rosépippurilla.
Vaihe 3. Murustele Aura-juustoa fileen päälle ja lisää hieman myös viillon sisään.
Vaihe 4. Savusta kala savustuspussissa, sähkösavustimessa tai savustuspöntössä noin 20 minuuttia tai kunnes kala on juuri kypsää. Vältä ylikypsentämistä, jotta kala säilyy mehevänä.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: Pro Kala
Lue myös:
- Puhdista uunisi ekologisesti ilman kemikaaleja – tarvitset 3 raaka-ainetta
- Lapsena tätä herkkua sai vain mummolassa – pelkkä ajatuskin saa veden kielelle
- Pakastemarjoista syntyy ihana hillo vain muutamassa minuutissa
- Erika Poussa on hionut korvapuustireseptinsä viimeisen päälle – näillä vinkeillä onnistut kotona
- Aloita joulunodotus herkullisella piparkakkuvoilla – sopii täydellisesti riisipuuron päälle
- Yli 100 vuotta sitten jauhelihasta tehtiin melko erilaista ruokaa kuin nykyään
- 17 upeinta ideaa hurjiin halloween tarjoiluihin
- Boostaa aineenvaihduntaa lisäämällä tämä mauste kahvin joukkoon
- Upotin suklaalevyn taikinaan nähtyäni tämän – Kadut jos et testaa itsekin!
- Kun väsymys painaa on syytä tarkastaa ruokavalio – Vähennä syysväsymystä ruoalla
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa