Jos jääkaapissa tai pakastimessa on lohta, päädyn hyvin usein tekemään tätä uunipastaa. Se valmistuu helposti ja nopeasti, ja maistuu ainakin meillä niin taaperolle, teineille kuin meille vanhemmille.

Sitruunainen uunikalapasta

Ainesosat (4 annosta)

  • 250 g sitruunamarinoituja kirjolohisuikaleita
  • 1 keltasipuli hienonnettuna
  • 3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 1 rkl voita
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 3 dl orzo-jyväpastaa
  • 6 dl kanalientä
  • 100 g parmesaaniraastetta
  • 1 sitruunan raastettu kuori
  • ½ sitruunan mehu
  • 1 tl suolaa
  • ½ tl mustapippuria

Päälle

  • 1 sitruuna viipaleina
  • ½ ruukkua ruohosipulia

Ohje

Vaihe 1. Kuumenna voi ja oliiviöljy pannulla. Kuullota sipuli ja valkosipuli pehmeiksi.

Vaihe 2. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Lisää orzo, kanaliemi ja puolet parmesaaniraasteesta.

Vaihe 3. Mausta sitruunan kuorella, sitruunamehulla, suolalla ja mustapippurilla. Anna kiehahtaa ja sekoita joukkoon kirjolohisuikaleet.

Vaihe 4. Kaada seos uunivuokaan ja peitä vuoka foliolla. Paista 225-asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Vaihe 5. Ripottele päälle loput parmesaaniraasteesta ja asettele pinnalle sitruunaviipaleet.

Vaihe 6. Paista vielä noin 10 minuuttia 250 asteessa, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.

Vaihe 7. Viimeistele hienonnetulla ruohosipulilla ja tarjoile heti.

Jaa resepti myös ystävillesi!

Resepti: Kalaneuvos

Lue myös: