Tästä eivät perunat paremmiksi muutu! – Uskomaton niksi suussa sulaviin perunoihin
Peruna kuuluu suomalaisen keittiön yleisimpiin raaka-aineisiin ja moni meistä tuntee lukuisia reseptejä herkullisten perunoiden valmistamiseen. Tätä kikkaa kokeillessaan monet ovat kuitenkin yllättyneet miten maukkaita perunoita voi edes saada aikaiseksi!
Tämän ohjeen valmistamiseen tarvitset tavallisen muffinipellin ja terävän veitsen. Perunat leikataan ohuen ohuiksi viipaleiksi ja kasataan kerroksittain muffinivuokaan niin että joka kerroksen väliin laitetaan juustoraastetta.
Väliin voi myös oman maun mukaan keksiä muuta täytettä. Voi laittaa mieleistään juustoa, yrttejä tai pekoni rouhetta.
Näin valmistat juustoiset perunakeot:
2 valkosipulinkynttä
3 rkl oliiviöljyä + lisää muffinipannun voiteluun
1 tl suolaa
0,5 tl mustapippuria
ripaus cayennepippuria
noin 50 g juustoraastetta (esimerkiksi cheddar tai parmesaani)
700 g perunaa (mielellään samankokoisia)
2 rkl pieneksi silputtua ruohosipulia
1. Esilämmitä uuni 190 asteeseen.
2. Voitele 12 aukon muffinivuoka oliiviöljyllä.
3. Raasta valkosipulinkynnet ja aseta ne isoon kulhoon. Lisää joukkoon 3 rkl oliiviöljyä, 1 tl suolaa, 0,5 tl mustapippuria ja ripaus cayennepippuria. Sekoita.
4. Jos et käytä valmista juustoraastetta, raasta juusto ja ota neljäsosa siitä talteen erilleen perunoiden kuorruttamista varten (lisätään vasta perunoiden jo kypsyttyä).
5. Kuori perunat ja leikkaa niitä mahdollisimman ohuita viipaleita. Lisää perunat kulhoon ja kääntele öljy-mausteseos perunoiden sekaan.
6. Asettele muffinivuoan aukkoihin aluksi neljä perunaviipaletta (isoimmat viipaleet pohjalle). Lisää sitten perunakasan päälle pieni määrä juustoraastetta ja toista kuvio pari kertaa. Jos perunaviipaleita ei riitä viimeiselle kierrokselle enää neljää kappaletta, jaa ne vain tasaisesti aukkoihin ja ripottele päällimmäiseksi hieman juustoa.
7. Paista perunoita uunissa, kunnes ne ovat kypsyneet, noin 30 minuutin ajan. Poista vuoka uunista ja käännä uunin grillivastus päälle. Ripottele perunoiden päälle aikaisemmin syrjään ottamasi neljäsosa juustoraasteesta. Paahda perunoita vielä uunissa, kunnes juusto sulaa kullankeltaiseksi, noin neljän minuutin ajan ja reunat rapsakoituvat.
8. Irrota perunakasat vuoasta veitsen tai lastan avulla ja siirrä heti tarjoiluastialle. Ripottele päälle silputtua ruohosipulia.
Jaa vinkki täydellisistä perunoista kavereillesi!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lisäsin tämän itse tehdyn seoksen löylyveteen – joulusauna ei ole enää sama ilman
- Näin leivinpaperi tottelee – tee tämä ennen kuin laitat sen vuokaan
- Kuivatin appelsiinit uunissa ja sain joulun kauneimmat koristeet
- Tarkista nämä asiat kuusta ostaessa – moni unohtaa ja harmittelee vasta kotona
- Miksi raejuusto päihittää monet trendikkäät terveystuotteet mennen tullen? Tässä 5 syytä
- Mummin joulupöydässä oli aina makaronilaatikkoa – Perinteinen resepti
- Leivo tämä helppo yhden kulhon mausteisen ihana joulukakku
- Tätä superterveellistä ruokaa kehutaan syystä, mutta laihduttajalle se voi kostautua
- Lisää ensi kerralla smoothien sekaan raejuustoa – vatsaystävällinen proteiiniboosti arkeen
- Tuunasin joulusinapin lasten hedelmäsoseella – resepti jää käyttöön jatkossakin
- Testasin Marttojen wc-pommia – en enää kaipaa kaupan puhdistusaineita
- En keitä enää perunoita muusia varten – Aihinen näytti, miten muusi oikeasti kannattaa tehdä
- Kuka muistaa tämän 90-luvun klassikkoherkun? Maistuu edelleen yhtä taivaalliselta
- Tämä klassikkokakku kannattaa leipoa jouluksi – moni yllättyy, miten hyvältä se maistuu
- Maitohyllyltä löytyy tehokas ja edullinen apu joulusiivoukseen
- Raikas ja kermainen jälkiruoka valmistuu tuossa tuokiossa – sopii mainiosti myös joulupöytään
- Suosittu ainesosa voi viedä smoothien terveyshyödyt – moni lisää sen ensimmäisenä
- Kotitekoinen kebab villitsee somea – moni yllättyy, miten helposti se onnistuu kotona
- Kolmen raaka-aineen piparirahka valmistuu alle kymmenessä minuutissa
- Isomummun mantelipullia syötiin aina jouluna – rakas resepti kulkee edelleen suvussa