Tämän vuoksi jokaisen kannattaa laittaa teelusikallinen sokerivettä partsille ja pihalle

Tässä todella simppeli niksi, joka auttaa koko planeettaa.
Kesä on täällä ja siitä nauttivat niin eläimet, ihmiset kuin hyönteisetkin.
Osa ihmisistä pitää kimalaisia ja mehiläisiä ärsyttävinä, mutta todellisuudessa niillä on valtava merkitys ihmiskunnalle.
Mehiläiset ovat pölyttäjiä, joka tekee niistä äärimmäisen tärkeän lajin. Mehiläiset ”ruokkivat” suurimman osan koko maailman väestöstä ja nyt monille tv:stä tuttu, Herra David Attenborough, haluaa levittää tietoa eteenpäin.
David Attenborough kertoo Facebook-päivityksessään huolestuttavasta trendistä, joka liittyy mehiläisiin, kimalaisiin ja muihin pölyttäjiin.
”Mehiläispopulaatio on pienentynyt 1/3 vain viimeisen 5 vuoden aikana”, David kirjoittaa ja kertoo seurauksista:
”Jos mehiläiset katoaisivat maapallolta, niin ihmisillä olisi vain 4 vuotta elinaikaa jäljellä.”
Lukemattomissa luontodokumenteissa esiintynyt Attenborough jakaa vinkin, jonka jokainen ihminen pystyy tekemään.
Jokainen voi kantaa kortensa kekoon ja edistää kaikkien eliniänodotetta
”Tähän aikaan vuodesta mehiläiset voivat usein näyttää heikoilta tai kuolemaisillaan olevilta, mutta tämä on kaukana totuudesta. Mehiläiset voivat väsyä ja niillä ei yksinkertaisesti ole energiaa palata takaisin pesäänsä”, Attenborough kirjoittaa ja jatkaa:
”Jos löydät kodistasi väsyneen mehiläisen, niin yksinkertainen sokerin ja veden yhdistelmä voi antaa niille apua.”

”Minä autoin erästä mehiläistä viime viikolla antamalla sille sokerivettä ja ei mennyt kuin minuutti, jonka jälkeen se lensi tiehensä”, eräs henkilö kertoo.
”Se alkoi voida heti paremmin, kun annoimme sille sokerivettä pienen lusikan päältä”, toinen kommentoi.

On olemassa myös muita keinoja, joilla voi auttaa
”Istuta parvekkeellesi, puutarhaasi ja nurmikolle kukkia, äläkä leikkaa nurmikkoa aivan kokonaan. Säästä kukkivat puut ja puskat. Mehiläiset rakastavat niitä!”, luonnonsuojeluyhdistys kirjoittaa.
Me voimme yhdessä auttaa mehiläisiä ja kimalaisia – pieni askel jokaiselle, mutta valtava vaikutus koko yhteiskunnalle.
Ole kiltti ja JAA tietoa eteenpäin, jotta ihmiset arvostaisivat karvaisia pörriäisiä, jotka pitävät meistä huolta!
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Heitä hyvästit hyttysille: Halkaise muovipullo ja lisää sisälle sokeria, vettä ja hiivaa
- Osta kaupasta cayennepippuri ja istuta sen siemen – saat tällaisen kasvin parissa kuukaudessa
- Mummoni tuikkaa keväisin puutarhaan muutamia kanelitankoja – 5 tapaa, jolla kasvit kiittävät
- 15 yksinkertaista tapaa pudottaa painoa vain muutamassa viikossa
- Näin pelastat ummehtuneen hajuisen pyyhkeen – lisää pesukoneeseen kahta ainetta
- Kaada ruokasoodaa paistinpannulle – ikivanha niksi toimii edelleen mainiosti
- IS: Miten säilyketölkin ylimääräinen öljy kuuluisi hävittää? Moni toimii väärin
- Aseta pihvi suoraan hehkuvien hiilten päälle: Erikoinen menetelmä antaa upean lopputuloksen
- Täytä vuoka nachoilla, jauhelihalla ja juustolla – näin valmistuu täydellinen texmex-vuoka
- Istuta tätä kasvia ikkunoiden läheisyyteen – auttaa pitämään hyttyset poissa sisätiloista!
- 7 asiaa, joita tiskiaineella ei saisi missään nimessä tehdä: Ikäviä ja kalliita seurauksia
- Juo tätä juomaa aamuisin: voit paremmin ja paino putoaa huomaamatta
- Leikkaa limupullosta pala ja kiedo sen ympärille kuminauha: Lopputulos on nerokas
- Maailman parhaat perunat: Resepti valtasi sosiaalisen median yhdessä yössä
- Laita imurin suuttimen päähän tyhjä vessapaperirulla – hyvä kikka
- Tee keväisin 6 asiaa raparperille – se kasvaa paremmin ja tuottaa enemmän satoa
- Suodatinpaperille tulisi tehdä tämä – moni ei ole kuullutkaan koko jutusta
- Sano hyvästi hyttysparvelle — istuta nämä 7 kasvia ja saat viettää kesäsi rauhassa
- Lisää pyykkikoneeseen 2 raaka-ainetta – pyyhkeet alkavat tuoksumaan raikkailta ja uusilta
- Ystäväni hieroo grillikalteriin puolikasta sipulia – tein saman, kun hän paljasti miksi