Tämä kakku on parhaimmillaan vasta seuraavana päivänä – jos maltat odottaa niin pitkään
Raparperikausi tarkoittaa meillä sitä, että keittiössä leivotaan ainakin yksi pellillinen perinteistä raparperipiirakkaa. Mutta välillä tekee mieli jotain vähän suklaisempaa ja mehevämpää. Tämä raparperimutakakku on juuri sellainen resepti. Makea valkosuklaa, kirpeä raparperi ja lime sopivat yhteen yllättävän hyvin.
Parasta tässä kakussa on se, että maku vain paranee jääkaapissa vetäytyessä. Seuraavana päivänä koostumus on vielä täyteläisempi ja maut tasoittuvat ihanasti yhteen – jos kakkua siis onnistuu säästämään sinne asti.
Raparperimutakakku
Ainesosat (12 annosta)
- 150 g valkosuklaata
- 125 g voita
- 1½ dl sokeria
- 2 munaa
- 2½ dl vehnäjauhoja
- 2 tl vaniljasokeria
- 1 lime
- 2–3 dl raparperia paloina
- 1 rkl raesokeria tai tavallista sokeria
Ohje
Vaihe 1. Vuoraa noin 20 cm vuoka leivinpaperilla ja kuumenna uuni 175 asteeseen.
Vaihe 2. Sulata valkosuklaa ja anna sen jäähtyä hetki.
Vaihe 3. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri yhteen. Lisää munat yksitellen sekoittaen.
Vaihe 4. Lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa, vaniljasokeri sekä limen raastettu kuori ja mehu.
Vaihe 5. Sekoita joukkoon jauhot ja kaada taikina vuokaan.
Vaihe 6. Ripottele päälle raparperipalat ja raesokeri. Paista noin 30 minuuttia niin, että keskusta jää hieman tahmeaksi.
Vaihe 7. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua. Halutessasi voit nostaa kakun jääkaappiin seuraavaan päivään vetäytymään.
Tarjoile vaniljajäätelön tai kermavaahdon kanssa.
Resepti: Makeaa.fi
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus