Tämä Gourmet-kokin kanapasta on niin hyvää, että melkein itkettää
Pastaruoat on arjen pelastajia, sillä ne valmistuvat nopeasti ja ovat yleensä aina hyviä. Tämä kanapasta on kuitenkin ylitse muiden, sillä se on Gourmet-kokki Hanna Gullichsenin luomus. Kanapastan nimi ”itkukanapasta” viittaa siihen, että pasta on suorastaan itkettävän hyvää. Kokeile nouseeko sinulla onnenkyyneleet silmäkulmiin tätä pastaa maistaessasi.
Ainekset:
- 360 g pastaa (esim. penne)
- n. 400 g broilerin fileesuikaleita
- suolaa, mustapippuria
- 2 rkl oliiviöljyä
- 4 rkl voita
- 2 salottisipulia hienonnettuna
- 2 rkl tomaattipyreetä
- 1 purkki (400 g) tomaattimurskaa
- 3 rkl soijakastiketta
- 2 dl kermaa
Kuorrutukseen
- 1 dl pankojauhoja
- 50 g parmesaania raastettuna
- 25 g voita nokareina
Tee näin:
- Hienonna shalottisipulit. Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen grillivastuksella.
- Keitä pasta ohjeen mukaisesta keittoajasta 70%, jotta pasta jää vielä hieman raa’aksi, jottei se mene liian pehmeäksi uunissa.
- Tee pastan keittämisen aikana kastike: Paista kanat oliiviöljyssä kypsiksi ja mausta suolalla ja pippurilla. Nosta ne sitten sivuun odottamaan ja lisää pannulle lisää öljyä ja nokare voita. Kuullota pilkotut sipulit rasvaseoksessa.
- Lisää sitten pannulle tomaattipyree ja -murksa, kerma sekä soijakastike. Sekoita ja heitä kanat sekaan. Anna hautua hetki.
- Laita kaikki ainekset uunivuokaan.
- Sekoita pankojauhot ja parmesanraaste keskenään ja ripottele se pastan pinnalle. Lisää voinokareita kuorrutteen päälle.
- Paista uunissa muutama minuutti. Tarkkaile, ettei pinta pala.
- Anna vetäytyä hetki ja tarjoile.
Lähde: MTV.fi
Kuva: Stu Moffat / Unsplash
Jaa tämä maailman herkullisimman kanapastan ohje kaikille!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Töki bataattia haarukalla ja laita mikroon – valmis yllättävän nopeasti
- Sekoita kondensoitu maito, pistaasilevite ja valkosuklaa – syntyy täydellinen herkku
- Yksi halpa ainesosa tekee kermaperunoista erityisen herkullisia
- Syötiinkö sinun lapsuudessasi tätä velliä? Valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Monelle tuttu lapsuuden herkku valmistuu mansikoista – parasta kermavaahdon kanssa
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit