Tällä intialaisravintolalla on hämmentävin ”sisäänheittotuote” ikinä
Delhissä sijaitsevalla Ganesh -ravintolalla menee hyvin: Varsin arkisesta olomuodostaan huolimatta kyseinen ravintolakoju houkuttelee asiakkaita ympäri maailman. Ravintolan ykkösvaltti ei kuitenkaan löydy ravintolan menusta, vaan siitä miten ravintolan kokki Prem Kumar valmistaa uppopaistettuja herkkuja: Hän dippaa niitä kiehuvaan öljyyn paljain käsin!
Kyky dipata kädet kiehuvaan öljyyn – periytyvä taito?
Gulf News -kanavan haastattelussa Kumar kertoo saaneensa idean isältään, jonka tämä oli nähnyt dippaavan kätensä kuumaan öljyyn ruokaa paistaessaan. Kumar päätti kokeilla temppua myös itse, ja huomasi että ensimmäisellä kerralla öljy tuntui vain hieman lämpimältä. Hän alkoi dippailla sormiaan kiehuvaan öljyyn enemmänkin, ja tänä päivänä hän väittää ettei tunne enää mitään erikoista huljutellessaan sormiaan öljyssä. Kumar kertoo asiakkaiden olevan ihmeissään nähdessään tämän dippaavan sormiaan kiehuvaan öljyyn: Asiakkaat pyytävät häntä pitämään sormiaan öljyssä pidempään. Kumar kuitenkin toteaa, ettei ehdi pitää niitä öljyssä pitkiä aikoja koska on ehdittävä valmistaa ruokaakin! Kumarin poika työskentelee isänsä ravintolassa, ja isä kertookin toivovansa pojan jatkavan omintakeista traditiota. Tarina ei kerro onko poika jo koittanut sormiensa huljuttelua öljyssä, mutta Kumar kertoo olevansa toiveikas perinteen jatkumisesta: ”Haluaisin hänen jatkavan, mutta katsotaan nyt mitä hän päättää tehdä. Hän ottaa minulta oppia vielä.” Kumar esittelee taitoaan Gulf News -kanavan videolla yllä.Katso myös: Lisää intialaisherkkuja
Lähde: FoodBeastLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Vietnamilainen kanasalaatti – arkiruokaa, josta ei puutu makua
- En uskonut tätä todeksi, mutta jogurtista syntyy loistava pizzapohja
- Kiireessä sovelsin luottoreseptiäni – tämä makaronimössö ei kaipaa edes ketsuppia
- Inhositko koulun kalapihvejä? Näin teet niistä oikeasti rapeita ja herkullisia
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Raastettu peruna tekee pannukakusta mehevän – näin onnistut suolaisessa versiossa
- Tiistaikeitosta moni nuori ei ole kuullutkaan – ennen sitä syötiin lähes joka viikko
- Olet todellinen viherpeukalo, jos nämä huonekasvit kukoistavat kotonasi
- Leikkuulaudan materiaalista kiistellään, mutta tämä asia ratkaisee enemmän
- Pehmeän kuohkea ja raikas japanilainen rahkakakku sulaa suussa
- Pullataikina pilataan usein tällä yleisellä virheellä – tekee pullista kovia
- Muistatko tämän kotitaloustuntien klassikon? Näin teet siitä vielä herkullisemman
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Miksi tämä perinneresepti katosi vuosien varrella suomalaisten keittiöistä?
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Bakerikan laskiaispullat viedään käsistä – näin teet hitin itse kotona