Syötkö sinä valmisruokia? – Suomalaisessa tutkimuksessa ilmi ikäviä asioita
Helsinki, Hyvinkää ja Vantaa tekivät yhdessä tutkimuksen jossa tutkittiin kauppojen valmisruokia
Tutkimuksessa selvisi yllättäviä asioita, joita ei olisi etukäteen voinut uskoa Suomessa myytävästä valmisruuasta, sillä meillä hygieniasäädökset ovat tiukat.
Tutkimuksessa valittiin tutkimuskohteiksi tällä kertaa lämpimiä valmisruokia kuten pizzoja, pastoja, lämpimiä salaatteja ja täytettyjä patonkeja. Suurin osa tuotteista oli valmistettu ja pakattu ravintoloissa ja loput myymälöissä.
55 prosenttia tuotteista todettiin laadultaan hyviksi, mutta 11 prosenttia annoksista oli sen laatuista että niistä löytyi huomautettavaa. 34 prosenttia annoksista todettiin huonolaatuisiksi eli niissä oli aerobisia mikrobeita ja enterobakteereita niin paljon että tuotteet olivat aivan käyttöikänsä lopussa.
Tämä on suuri määrä tuotteita, joissa bakteerien määrä oli noussut näin korkealla. Taudinaiheuttajia kuten listeriaa ei kuitenkaan annoksista onneksi löytynyt.
Tämä paljastaa sen, että ruuan toimittajat eivät ole tehneet säilyvyystutkimuksia lainkaan vaan säilyvyysajat ovat perustuneet vain arvioihin. Ravintolat alkoivat toimittaa enenevissä määrin annoksiaan kauppoihin koronan alkaessa.
Jaa uutinen valmisruokien ystävälle!
Lähde: MTVuutiset / Kuva: Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nopea mustikkapiirakka mikrossa – lopputulos on hämmästyttävän hyvä
- Ikkunoiden pesu onnistuu pakkasellakin – kokeile tätä helppoa vinkkiä
- Halpa ja helppo herkku: pakasteherneistä saat maukkaan levitteen
- 32 minuutin kananmuna kuulostaa hullulta – mutta tästä syystä sitä suositellaan
- Tämä perinneherkku haastaa karjalanpiirakat – syy löytyy mausta
- Vietnamilainen kanasalaatti – arkiruokaa, josta ei puutu makua
- En uskonut tätä todeksi, mutta jogurtista syntyy loistava pizzapohja
- Kiireessä sovelsin luottoreseptiäni – tämä makaronimössö ei kaipaa edes ketsuppia
- Inhositko koulun kalapihvejä? Näin teet niistä oikeasti rapeita ja herkullisia
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille
- Pullataikina pilataan usein tällä yleisellä virheellä – tekee pullista kovia
- Muistatko tämän kotitaloustuntien klassikon? Näin teet siitä vielä herkullisemman
- 1900-luvun alun keittokirjoista kuuluisa kuivakakku – helppo ja raikkaan sitruksinen
- Anoppi teki minulle heidän perinneherkkua, josta en ollut koskaan kuullut
- Jokaisen 90-luvulla eläneen pitäisi tämä herkku tuntea – näin valmistat sen helposti kotona
- Kurkku säilyy hyvänä jopa useamman viikon, kun vältät tämän yleisen virheen
- Nämä kaurasämpylät valmistuvat vartissa – helpompaa reseptiä saa etsiä
- Miksi tämä perinneresepti katosi vuosien varrella suomalaisten keittiöistä?
- Kaikki osaavat tehdä pannukakun – mutta tätä paistokikkaa moni ei ole hoksannut
- Testaamisen arvoinen arkiruoka – valmistuu nopeasti ja maistuu kaikille