Somevaikuttajille täystyrmäys ravintolalta – ”Oletteko huomanneet, että meneillään on pandemia?”
Somettajakaksikko sai espanjalaiselta ravintolalta tylyn näpäytyksen yhteistyöpyynnöstä.
Twitterissä käytiin keskustelua espanjalaisen ravintolan aloitteesta, kun kaksi somevaikuttajaa lähestyivät ravintolaa pyytäen ilmaisia aterioita pahimpaan korona-aikaan. Roberta- ja Mikel -nimiset somettajat tarjosivat ravintolalle vastineeksi kuva- ja videonäkyvyyttä Instagram-tileillään.
– Kuten tiedätte, näkyvyys somekanavilla on tänä päivänä oleellista uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi. Ravintolanne näkyminen meidän somekanavissamme on hieno mahdollisuus saada uusia asiakkaita, somevaikuttajat kirjoittivat ravintolan julkaisemien näyttökuvien perusteella.
Kaksikko kertoi omaavansa 22 000 seuraajaa ja saavansa keskimäärin 1000 tykkäystä per julkaistu kuva.
Robertan ja Mikelin pyyntöä ei otettu lämpimästi aikaan korona-aikaan. Topik-ravintolan edustajat tyrmäsivät ehdotuksen täysin.
– Oletteko huomanneet, että meneillään on pandemia, ja että Barcelonassa ravintolat saavat ottaa vain 30 prosenttia asiakasmäärästä rajoitetuin kellonajoin? Sanon tämän, koska mielestäni pyyntönne edustaa empatian puutetta, Topik-ravintolan edustajat päivittivät twitter-postaukseensa.
– Olemme menettäneet 50 000 euroa rahaa maaliskuun jälkeen. Luuletteko, että haluan kutsua jonkun syömään ilmaiseksi tällä hetkellä?
Twitterissä Topik-ravintolan vastaus sai lähinnä kannatusta. Myös heitäkin oli, jotka puolustivat somettajakaksikkoa, sillä mainostaminen ei ole ravintoloille ilmaista, joten somevaikuttajat eivät varsinaisesti tehneet mitään moitittavaa.
Jaa eteenpäin!
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kokeilin trendikästä lyttyperunaa perunasalaattiin – nyt tätä pyydetään aina uudelleen
- Jopa lapset söivät nämä porkkanat hyvällä ruokahalulla – salaisuus on hunajakastikkeessa
- Raparperi-mansikkabrita kuuluu juhannukseen – tätä tehdään meillä joka vuosi
- Lähes joka kolmas suomalainen sulattaa pakastemarjat näin – asiantuntijat eivät suosittele sitä
- Vieraat kysyivät heti, mitä olin lisännyt kinkkuhyrriin – salaisuus löytyi täytteestä
- Tämä pohjoiskarjalainen perinneherkku vie suoraan lapsuuden muistoihin
- Sekoita mangososetta jääpalojen sekaan ja kaada päälle kuohuvaa
- Kinuskinen mummon mustikkapiirakka valmistuu ilman vatkainta
- Miksi monet teippaavat lusikan kastelukannuun? Syy on nerokas
- Kierrepekonit olivat grillijuhlien hitti – ensi kerralla teen tupla-annoksen
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Raparperista syntyy muutakin kuin piirakkaa – kokeile tätä pullaa