Ruokaketju kehitti raidallisen paprikan – saako tämä lapset innostumaan vihanneksista? Katso kuva
Monissa länsimaissa pähkäillään saman ongelman parissa: lasten lihomisepidemia ei vain ota talttuakseen. Näin on myös Britanniassa, missä lapset syövät terveysviranomaisten mielestä aivan liian vähän vihanneksia.
Paikallinen suuren mittaluokan kauppaketju Asda onkin nyt päättänyt tehdä oman osansa asian korjaamiseksi: Asda on kehittänyt oman paprikalajikkeen, jonka se uskoo houkuttelevan lapsia kasvisten pariin. Kyseessä ei olekaan mikä tahansa peruspaprika, vaan seepramaisen raidallinen lajike.
Asda Extra Special Stripy Pepper -nimen saanut paprika sisältää kaupan tiedottajan Charlie Millsin mukaan enemmän C-vitamiinia kuin appelsiini ja maistuu extra-makealta:
”Tiedämme että vanhemmilla on vaikeuksia saada lapsiaan syömään kasviksia. Olemme tehneet tuottajiemme kanssa tiivistä yhteistyötä seitsemän vuoden ajan, ja uskomme että uusi paprikamme saa ansaitsemansa suosion niin lasten kuin äitienkin keskuudessa”, Mills kertoo Telegraph -lehden haastattelussa.
”Tämä on vasta kasvis- ja hedelmävallankumouksen alkua” Mills sanoo.
Asda-ketju latasi kuvan uudesta paprikastaan Instagram-tililleen, ja se näyttää tältä:
Katso myös:
Herkkuja paprikasta Lähde: Telegraph
Kuva: Jonasek22
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Töki bataattia haarukalla ja laita mikroon – valmis yllättävän nopeasti
- Sekoita kondensoitu maito, pistaasilevite ja valkosuklaa – syntyy täydellinen herkku
- Yksi halpa ainesosa tekee kermaperunoista erityisen herkullisia
- Syötiinkö sinun lapsuudessasi tätä velliä? Valmistuu vain kolmesta raaka-aineesta
- Monelle tuttu lapsuuden herkku valmistuu mansikoista – parasta kermavaahdon kanssa
- Murustele tätä lohkoperunoiden päälle – mitä enemmän, sitä parempi
- Näin saat pohjaan palaneet ruoat irti kattilasta ilman jynssäämistä – toimii minuuteissa
- Hunaja on parempi kuin apteekin yskänlääke – Lue miksi!
- Jokaisen vessasta tulisi löytyä tämä – ehkäisee kiusallisia ja kivuliaita vaivoja
- Tämä pähkinä voi aiheuttaa myrkytysoireita – syö korkeintaan 3 päivässä
- Laiskan päivän jauhelihapelti – helppo ja täyttävä arkiruoka
- Peruna ja bataatti saavat kilpailijan: tästä juureksesta syntyy vielä herkullisemmat ranskalaiset
- Kahdesta juustosta syntyy uunissa herkullinen ja rapsakka naposteltava
- Tiinan perunagratiini päihittää kermaperunat – täydellinen lisuke pääsiäiseen
- Mummon muusijauheesta syntyy herkullinen ruoka – vuoka tyhjeni alta aikayksikön
- Mummo leipoi pääsiäispöytään aina tätä pannaria – katso herkullinen ohje
- Suomalaiset äänestivät suosikkimämminsä – tämä vei viime vuonna ylivoimaisen voiton
- Helppo ja herkullinen kakku vain kolmesta aineksesta – täydellinen tarjottava
- Sipuli muuttuu karamellisoituna todelliseksi herkuksi – kokeile näitä kahta valmistustapaa
- Osta paahtoleipää ja maustettua rahkaa – saat aikaan julmetun hyvät toastit