Raastettu peruna tekee pannukakusta mehevän – näin onnistut suolaisessa versiossa
Perunapannukakku on ruokaisa vaihtoehto makealle pannukakulle. Raastettu peruna tekee rakenteesta mehevän, ja kinkkukuutiot tuovat mukaan suolaista makua. Tämä pannari sopii mainiosti iltapalaksi tai kevyeksi päivälliseksi.
Perunapannukakku
Ainesosat (8 annosta)
- 400 g perunaa
- 1 sipuli
- 200 g kinkkua
- 3 munaa
- 6 dl maitoa
- 3 dl hiivaleipäjauhoja
- 2 rkl öljyä
- 1 tl suolaa
- ¼ tl timjamia
- ¼ tl rouhittua mustapippuria
Ohje
Vaihe 1. Kuori ja raasta perunat. Hienonna sipuli ja kuutioi kinkku.
Vaihe 2. Sekoita kulhossa munat, maito, jauhot, öljy ja mausteet tasaiseksi taikinaksi. Lisää joukkoon perunaraaste, sipuli ja kinkkukuutiot. Sekoita huolellisesti.
Vaihe 3. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle (noin 35 x 45 cm) uunipellille. Paista 200 asteessa 40–50 minuuttia, kunnes pinta on kauniin kullanruskea ja pannukakku kypsä.
Anna vetäytyä hetki ennen leikkaamista. Tarjoa sellaisenaan tai raikkaan salaatin kanssa.
Vinkki: Voit käyttää perunaraasteen ja sipulin sijaan pakastealtaan perunasipulisekoitusta (pilko se hieman pienemmäksi). Kasvisversion saat korvaamalla kinkun esimerkiksi kuullotetuilla sienillä, hernerouheella tai raastetuilla juureksilla – lisää silloin hieman suolaa.
Resepti: sydanmerkki.fi
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus