Porkkanoista syntyi niin herkullinen kastike, että lusikoin sitä sellaisenaankin
Ystäväni suositteli tätä kermaista porkkanakastiketta viime kesänä, ja nyt minä olen se, joka vinkkaa reseptiä eteenpäin. Kyseessä on hyvin simppeli kastike, joka sopii erinomaisesti uusien perunoiden, paistin tai vaikkapa grilliruokien kaveriksi. Jos kaipaat vaihtelua tavallisiin kastikkeisiin, tätä kannattaa kokeilla.
Kermainen porkkanakastike
Ainesosat (6 annosta)
- 500 g varhaisporkkanoita
- 1 iso sipuli
- 5 dl vettä
- 1 tl suolaa
- 50 g voita
- 3 rkl vehnäjauhoja
- 2 dl kermaa
- 1 dl maitoa
- ¼ tl suolaa
- ¼ tl rouhittua valkopippuria
Ohje
Vaihe 1. Rapsuta porkkanat puhtaiksi ja pilko ne kattilaan. Kuori ja hienonna sipuli. Lisää sipuli, vesi ja suola kattilaan. Keitä, kunnes porkkanat ovat täysin pehmeitä.
Vaihe 2. Sulata voi toisessa kattilassa tai kasarissa. Lisää vehnäjauhot ja sekoita tasaiseksi.
Vaihe 3. Lisää joukkoon porkkanat liemineen sekä kerma ja maito. Anna kiehua muutaman minuutin ajan.
Vaihe 4. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Vaihe 5. Soseuta kastike sileäksi. Lisää tarvittaessa hieman vettä, jos koostumus on liian paksu.
Tarjoa kastike uusien perunoiden, paahtopaistin tai grillatun lihan kanssa. Se toimii myös kalaruokien lisukkeena yllättävän hyvin.
Lähde: Kotiliesi
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus