Perunaa ei tule syödä liikaa – tämä tutkimus paljasti yllättävän syyn
Peruna on tunnetusti monen suomalaisen rakastama ruoka, mutta sitä ei tulisi syödä liikaa.
Liialla perunan syömisellä on yhteys korkeaan verenpaineeseen ja verenpainetautiin. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin ihmisten perunan kulutusta ja huomattiin, että 4 kertaa tai enemmän viikossa perunaa syövillä naisilla oli suurempi verenpaine kuin naisilla, jotka söivät perunaa vain kerran viikossa. Miehillä eroa ei havaittu. Tutkimuksen mukaan yhden perunaa sisältävän aterian korvaaminen vihanneksella, joka ei sisällä tärkkelystä, laski riskiä verenpainetaudin kehittymiselle. Tutkimuksessa huomattin, että verenpainetta eivät nosta ainoastaan ranskalaiset ja sipsit, vaan kaikilla tavoilla valmistetut perunat, mukaan lukien myös keitetyt. Tosin ranskalaisten syöminen viikoittain nosti verenpainetta sukupuoleen katsomatta. Tutkijat epäilevät syyksi sitä, että peruna sijoittuu korkealle glykeemisessä indeksissä ja täten syödessä se aiheuttaa piikin verensokeriarvoissa. Tutkimuksessa seurattiin 187 tuhatta ihmistä 20 vuoden ajan. Tässä jälleen todiste, että kohtuus on hyvä muistaa kaikissa asioissa, mitä tekee.Lähde: www.sciencedaily.com
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi erehdys pakkasilla voi johtaa kymppitonnin laskuun – näin vältät sen
- Keittiömestari paljastaa yksinkertaisen niksin, jolla lohesta tulee täydellinen
- Nyt on veriappelsiinien aika – valmista niistä tämä vastustamattoman herkullinen jälkkäri
- Veriappelsiinien punaisen värin taustalla on kiinnostava syy – tiesitkö tätä?
- Appelsiinit ovat nyt parhaimmillaan – näin ne säilyvät mehukkaina pisimpään
- Lisää ripaus tätä keitinveteen, niin saat perunoista täydellisen rapeita
- Valmista terveellisempi pizzapohja raejuustosta – Urheilijan ja keventäjän unelma
- Jos kuulut tähän ryhmään, skippaa lounaskahvi – Lue miksi!
- Aamupuuro uudessa muodossa: näin teet vohvelit annospikapuurosta
- Valmista hiilihapotettuja viinirypäleitä SodaStreamilla – pakkohan tätä oli testata
- Moni pitää kotiaan turhan lämpimänä – tässä on ihannelämpötila
- Tämä piirakka kerää kehut vuodesta toiseen uudenvuodenjuhlissa – teen sen jääkaapin jämistä
- Jos kaapeistasi löytyy tällainen astia, heitä se heti pois
- Näin teet kiusauksista maukkaampia – yksi tärkeä vaihe ei saa unohtua
- Lukija vinkkasi yhdestä mausteesta graaviloheen – voi jestas, miten hyvää siitä tuli
- Helposti unohtuva kikka graavilohen kanssa – säästää sekä aikaa että rahaa jouluna
- Kaadoin tämän valmispussin makaronilaatikon sekaan – koko vuoka syötiin hetkessä tyhjäksi
- Vanhoille mummon papiljoteille löytyi vihdoin käyttötarkoitus – laitan aina kaksi pyykin sekaan
- Turhan tavaran hävittäminen on hyvä ajatus, mutta näiden 5 kohdalla kannattaa harkita kahdesti
- Pekka Haaviston lanttulaatikko saa kehuja kerta toisensa jälkeen – tallenna resepti