Perunaa ei tule syödä liikaa – tämä tutkimus paljasti yllättävän syyn

Peruna on tunnetusti monen suomalaisen rakastama ruoka, mutta sitä ei tulisi syödä liikaa.
Liialla perunan syömisellä on yhteys korkeaan verenpaineeseen ja verenpainetautiin. Yhdysvalloissa tehdyssä tutkimuksessa tutkittiin ihmisten perunan kulutusta ja huomattiin, että 4 kertaa tai enemmän viikossa perunaa syövillä naisilla oli suurempi verenpaine kuin naisilla, jotka söivät perunaa vain kerran viikossa. Miehillä eroa ei havaittu.
Tutkimuksen mukaan yhden perunaa sisältävän aterian korvaaminen vihanneksella, joka ei sisällä tärkkelystä, laski riskiä verenpainetaudin kehittymiselle. Tutkimuksessa huomattin, että verenpainetta eivät nosta ainoastaan ranskalaiset ja sipsit, vaan kaikilla tavoilla valmistetut perunat, mukaan lukien myös keitetyt. Tosin ranskalaisten syöminen viikoittain nosti verenpainetta sukupuoleen katsomatta.
Tutkijat epäilevät syyksi sitä, että peruna sijoittuu korkealle glykeemisessä indeksissä ja täten syödessä se aiheuttaa piikin verensokeriarvoissa.
Tutkimuksessa seurattiin 187 tuhatta ihmistä 20 vuoden ajan.
Tässä jälleen todiste, että kohtuus on hyvä muistaa kaikissa asioissa, mitä tekee.
Lähde: www.sciencedaily.com
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Avokado hetkessä valmiiksi – kokeile vispilää!
- Vispipuuro marja-aronioista – syksyn superruoka
- Täydellinen kukkakaalikeitto syntyy paahdetuilla kukkakaaleilla
- Aamupuuro kannattaa! – 5 hyvää syytä aloittaa päivä puurolla
- Nopea keittiöniksi: viipaloi tomaatit yhdellä veitsenvedolla
- Herkulliset mangopallot syntyvät helposti näistä kolmesta aineksesta
- Tästä kahvikuppiin koottavasta jälkiruoasta tuli vieraidenkin suosikki – valmistuu hetkessä
- Valkosipulin kasvatus onnistuu helposti muovipullossa – kokeile ihmeessä
- Näin paljon tummaa suklaata kannattaa syödä päivittäin – 6 hyötyä keholle ja mielelle
- Pitääkö vanha sanonta paikkansa? – 7 syytä lisätä omena päivittäiseen ruokavalioon
- Sipuli nousi jälleen suosioon tämän reseptin myötä – lusikoi kastike ja kääri folioon
- Näillä pienillä arkisilla teoilla voit puolittaa ruokahävikin
- Tämä marja hurmaa yhä useammat – antioksidantteja jopa tuplasti mustikkaan verrattuna
- Tee itse söpö Labubu-kakku – helppo ja trendikäs hahmokakku
- Nämä omenaviinerit ovat tämän syksyn hitti – helppo ohje lehtitaikinasta
- Aloin ripotella ruokasoodaa kasveihini – siitä olikin yllättävän paljon apua
- Suolaisesta pannukakusta tuli tämän reseptin myötä koko perheen suosikki
- Huomioi tämä ennen kuin kaadat etikkaa pyykinpesukoneeseen
- Banaani voi olla erityisen hyvä valinta tietyille riskiryhmille
- Viiksikarvat ja parta naisella – nämä terveysongelmat voivat olla syynä