Omena toi korvapuusteihin mehevyyttä – tällaisia en ollut ennen maistanut
Korvapuustit ovat klassikko, johon harva kyllästyy. Tällä kertaa päätin kuitenkin kokeilla pientä muutosta perinteiseen täytteeseen – ja lopputulos yllätti. Kun kanelin ja sokerin rinnalle lisää raastettua omenaa, pullasta tulee entistä mehevämpi ja pehmeämpi.
Omena-korvapuustit
Ainesosat (noin 25 kpl)
Taikina:
- 5 dl maitoa
- 50 g tuorehiivaa
- 2 dl sokeria
- 1 tl suolaa
- 1 kananmuna
- 200 g voita
- 1 rkl kardemummaa
- noin 13 dl vehnäjauhoja
Täyte:
- 50 g voita
- 2 dl fariinisokeria
- 3 tl jauhettua kanelia
- 4 dl omenaa raastettuna
Lisäksi:
- 1 kananmuna voiteluun
- halutessa raesokeria pinnalle
Ohje
Vaihe 1. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja murenna hiiva joukkoon. Lisää sokeri, suola, kardemumma ja kananmuna. Sekoita hyvin. Lisää noin puolet jauhoista erissä ja sekoita tasaiseksi. Lisää pehmeä voi ja vaivaa taikinaa. Lisää loput jauhot vähitellen ja vaivaa, kunnes taikina on kimmoisaa ja irtoaa käsistä. Peitä liinalla ja anna kohota vedottomassa paikassa 30–45 minuuttia, kunnes taikina on kaksinkertainen.
Vaihe 2. Jaa taikina kahteen osaan. Kaulitse ensimmäinen pala suorakaiteeksi. Levitä pinnalle pehmeä voi. Sekoita fariinisokeri ja kaneli ja ripottele puolet seoksesta taikinalevylle. Lisää puolet raastetusta omenasta tasaisesti päälle. Rullaa tiiviiksi rullaksi ja leikkaa noin 4 cm paloiksi. Toista toiselle taikinapalalle.
Vaihe 3. Painele palat korvapuustin muotoon ja nosta leivinpaperilla vuoratulle pellille. Anna kohota vielä noin 15 minuuttia liinan alla. Voitele munalla ja ripottele halutessasi raesokeria pinnalle. Paista 225 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes puustit ovat kauniin kullanruskeita. Anna jäähtyä hetki ennen tarjoilua.
Jaa resepti kaverille, jonka pitäisi leipoa näitä sinulle!
Resepti: meillakotona.fi
Lue myös:
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Sovelsin suosittua kanareseptiä ja sain aikaan mielettömän hyvän keiton
- Lämmityskausi alkaa – takan tuhkat kannattaa säästää, sillä niistä on paljon hyötyä
- Kinkkukiusaus on tuttuakin tutumpi arkiruoka – näin tehtynä se on aivan omaa luokkaansa
- Vanhan ajan tillikeitto on yksinkertainen, mutta maukas arkiruoka
- Puhdista uunisi ekologisesti ilman kemikaaleja – tarvitset 3 raaka-ainetta
- Lapsena tätä herkkua sai vain mummolassa – pelkkä ajatuskin saa veden kielelle
- Pakastemarjoista syntyy ihana hillo vain muutamassa minuutissa
- Erika Poussa on hionut korvapuustireseptinsä viimeisen päälle – näillä vinkeillä onnistut kotona
- Aloita joulunodotus herkullisella piparkakkuvoilla – sopii täydellisesti riisipuuron päälle
- Putkimies haluaa suomalaisten muuttavan yhden tavan vessassa – moni ei tule ajatelleeksi seurauksia
- ”Eläkeläisten kakku” on Ruotsissa rakastettu klassikko – katso helppo ohje
- Saaran terveellisemmät korvapuustipallot nousivat nopeasti suosioon – katso helppo ohje
- Unohdettu kotiruoka 70-luvulta, joka kannattaisi ottaa takaisin menuun
- Jälleen yksi edullinen ja maukas arkiruoka – hintaa annokselle jää vain noin 1,50 euroa
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- Anopilta saatu kakkuohje on peräisin 60-luvulta – tätä leivottiin ennen jatkuvasti
- Ysärilapset muistavat tämän herkun – milloin viimeksi söit sitä?
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Muistatko vielä vuoden 2015 hittileivonnaisen? Tätä leivottiin silloin joka paikassa