Nyt on sairaan söpö leivonnainen! – Niin ihana, ettei sanotuksi saa

Nainen laittaa videollaan eriväristä taikinaa sateenkaaren tavoin pellille. Lopputuloksena syntyy uskomattoman kaunis kääretorttu! Kokeile tätä somesta bongattua tapaa tehdä kääretorttua. Valmista kääretorttutaikina totuttuun tapaan mutta jaa se 5 osaan, ja värjää taikinat eri värisillä elintarvikeväreillä.
Ainekset:
Pohja:
- 4 munaa
- 1 1/2 dl sokeria
- 1 1/2 dl perunajauhoja tai vehnäjauhoja
- 2 tl leivinjauhetta
- 5 eri väristä elintarvikeväriä
Täyte:
- 2dl Kuohukermaa
- 2dl Maitorahkaa
- sokeria maun mukaan
- 1tl vaniljasokeria
Lisäksi tarvitset pursotuspusseja 5kpl
- Valmista taikina muuten normaalisti ohjeen mukaan , mutta jaa se viiteen eri osaan ja värjää erilaisilla elintarvikevärillä. Lisää väriä muutama tippa kerrallaan.
- Laita eri väriset taikinat omiin pursotuspusseihin ja pursota leivinpaperilla päällystetylle reunalliselle uunipellille raidoiksi.
- Paista 225 asteisessa uunissa noin 7 minuuttia.
- Anna pohjan jäähtyä ja valmista sillä aikaa täyte.
- Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen rahka sekä sokerit. sekoita tasaiseksi massaksi.
- Levitä tasainen kerros taikinan päälle. Rullaa pyyhettä apuna käyttäen.
- Leikkaa viipaleiksi!
Katso vielä videolta, kuinka ihana torttu tehdään:
Lähde: Instagram / bakingwithblondie
Jaa ihanaakin ihanampi ohje kaikille!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Laita sitruuna mikroon muutamaksi minuutiksi – lopputulos yllättää
- Sangria ei ole vain punaviinin ystäville – kokeile valkoista versiota!
- Paahdetut tomaatit ja vaahdotettu feta – tämä kombo vie kielen mennessään
- Tämä jäädytetty mansikkapommi hurmaa suolaisen ja makean ystävät
- Ota kuminauhalakana rannalle – tätä temppua et unohda ensi kesänä!
- Sadepäivän pelastus: lämmin lohtukeitto kaapin aineksista
- 5 yleistä ruokien säilytysvirhettä, jotka kannattaa korjata heti
- 7 nerokasta vinkkiä, joilla voit juhlia ilman seuraavan päivän krapulaa
- 7 hyvää syytä jättää sokeri pois – lue lista ja haluat lopettaa saman tien!
- Oho! Ketsupilla siivous sujuu – Lue miten
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Kaada ämpäriin betoni ja lisää kolme puista tikkua – nerokas idea
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää