Nämä merkit paljastavat, että juot liikaa vettä – tämä määrä päivässä on jo vaarallista
Nykyään on trendikästä kantaa vesipulloa mukana joka paikkaan ja ottaa huikka aina tilaisuuden tullen. Mutta vaikka vesi onkin elintärkeää, sen juominen voi mennä liiallisuuksiin – ja silloin se voi olla jopa hengenvaarallista.
Harvard Health -lehden mukaan päivässä tulisi juoda noin 1,5 litraa vettä. Jos liikut paljon ja hikoilet runsaasti, voit toki tarvita hieman enemmän. Mutta tavallisina päivinä ei ole syytä ylittää tuota rajaa merkittävästi.
Lisäksi on hyvä muistaa, että myös vesipitoiset ruoat, kuten kurkku ja vesimeloni, lisäävät elimistön saamia nesteitä, joten niiden osuus tulisi laskea mukaan päivän kokonaisveden määrään.
Liiallinen veden juominen voi kuormittaa munuaisia, jotka eivät ehdi poistaa ylimääräistä nestettä. Silloin vesi alkaa kertyä soluihin, mikä saa ne turpoamaan. Äärimmillään tämä voi johtaa kuolemaan. Näin voi käydä esimerkiksi urheilijoille, jotka juovat valtavia määriä nestettä kovan fyysisen rasituksen aikana.
Ensimmäisiä merkkejä liiallisesta veden saannista ovat huimaus ja pahoinvointi. Jos veden juomista jatkaa silti vielä lisää, voi seurauksena olla sekavuus, päänsärky, houretilat, jopa kouristuksia ja koomaan vaipuminen.
Asiantuntija kehottaa siksi yksinkertaisesti kuuntelemaan kehoa ja juomaan vain silloin, kun janottaa.
Lähde: Mashed
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jossun kanataco-salaatti on täydellinen hellepäivän ruoka – raikas, täyttävä ja helppo
- Opin tämän ohjeen kreikkalaiselta ystävältäni – Aidot kreikkalaiset lihapullat
- Mummin paras raparperipiirakka kuuluu kesään – Nappaa helppo resepti talteen!
- Ripottele popcorninjyviä multaan ja odota pari viikkoa – yllätyt lopputuloksesta
- Muistatko tämän lapsuuden herkun? Kesäinen versio on vielä parempi
- Kesän paras perunasalaatti syntyy varhaisperunoista – sinappikastike tekee siitä erityisen
- Keititkö liikaa riisiä? Pyöräytä ylijäämistä herkulliset rieskat
- Täytä jalapenot ja kiedo ympärille pekonia – makuyhdistelmä toimii täydellisesti
- Pohjoisen perinneherkku juhannukseen – näyttää kummalliselta mutta maistuu taivaalliselta
- Älä lähde mukaan tähän makkaratrendiin – HK varoittaa vakavasta riskistä
- Suomalaisten aliarvostama marja on todellinen terveyspommi
- Lapsetkin ottivat santsikierroksen – kiitos Hanna Sumarin reseptin
- 90-luvun Raparperi-Riikka on kesän ihanin kakku – resepti kannattaa ottaa talteen
- Pekoniin käärityt lihapommit villitsivät grillaajat viime kesänä – nyt resepti leviää taas
- Näin houkuttelet punkkeja tietämättäsi – 8 yleistä virhettä luonnossa
- Kääri jauhelihan sisälle täyte ja pyörittelee lopuksi perunaraasteeseen – lopputulos on taivaallisen hyvä
- Monen mielestä tämä kala on jopa lohta parempaa – nyt on paras aika ostaa
- Metsästä löytyy juuri nyt täydellinen mauste graavilohelle – kokeile ennen kuin kausi loppuu
- Paras grillimakkara 2026 on valittu – voittaja hurmasi raadin
- Laiskan leipurin unelmasämpylät valmistuvat vartissa – ei vaivaamista eikä kohotusta