Näin valmistat jäätelöä itse kotona – Et tarvitse jäätelökonetta

Kotona tehty jäätelö on todellista herkkua
Kun kaikki kaupan jäätelöt on jo kokeiltu ja kaipaisit pientä puuhasteltavaa on aika kokeilla tehdä jäätelöä itse kotikonstein.
Kuumalla kelillä jäätelö maistuu taivaalliselta ja varsinkin kun sen on itse tehnyt alusta loppuun. Oman jäätelösi voit myös maustaa aivan miten itse haluat.
Jäätelön tulee valmistuksen jälkeen olla yön yli pakkasessa, joten jos sinulle on tulossa vieraita aloita jäätelön valmistus hyvissä ajoin edellisenä päivänä.
Toki jäätelö säilyy pakkasessa pitkään joten voit valmistaa sitä aina säännöllisin väliajoin, että kotoasi löytyisi aina kotitekoista jäätelöä.
Näitä tarviset:
5 dl kuohukermaa
n. 400 g makeutettua kondensoitua maitoa
½ l kotimaisia tuoreita mansikoita
1 tl vaniljasokeria
Näin valmistat:
Vaahdota kuohukerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon makeutettu kondensoitu maito, sekä paloitellut kotimaiset mansikat ja vaniljasokeri. Laita seos suojattuna pakastimeen yön yli.
Pyöritä palloiksi ja tarjoa.
Näin yksinkertaista jäätelön tekeminen voi olla!
Jaa tämä resepti kaikille kavereillesi!
Lähde: MTV / Kuva: Unsplash
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä sitruunakakku on raikas kahvileipä ilman lisättyä sokeria
- 7 hyödyllistä niksiä mökkeilijälle – Lue ja kokeile!
- Pakasta pölyrättisi ja 5 muuta yllättävää siivousniksiä kesään
- Tämä helppo kastike saa sinut unohtamaan valmispurkit lopullisesti
- 3 kesäherkkua, joilla on valkaiseva vaikutus hampaisiisi
- Pelasta puinen leikkuulauta näillä vinkeillä
- Tämän takia laitan valkosipulin aina mikroon ennen ruoanlaittoa
- 7 tapaa hyödyntää tätä kirpeää luonnonherkkua
- Tökkää tikku perunaan ja pyöräytä raastinta vasten – kesän näyttävimmät potut syntyy näin
- Herkullinen nokkospannari syntyy näin – sopii sekä suolaisena että makeana
- Älä heitä puruja pois – kahvinpuru on arjen superaine
- Lisäsin makaroonilaatikkoon yhden ainesosan ja koko perhe otti santsikierroksen
- Tätä juomaa kannattaa nauttia iltaisin juuri ennen nukkumaanmenoa – vaikutus voi yllättää
- Banaanikärpäset vihaavat tätä tuttua tuoksua – yksi ripaus riittää
- Hiero sitruunaa saunan oveen – tulos saa hieraisemaan silmiäsi!
- Näitä 5 vihannesta kannattaa syödä – ja näitä viittä vain hyvin harkiten
- Näin saat uuninlasin kiiltämään – tarvitset vain kaksi asiaa keittiön kaapista
- Näin valmistat kotitekoisen laihdutusveden – saat litteämmän vatsan jo kolmessa päivässä
- Mummon vanha konsti pelastaa tummuneet hopeakorut hetkessä
- Näin saat takan lasin kirkkaaksi ilman pesuaineita – niksi joka yllättää