Mustikat ja banaani tekevät tästä pannarista niin hyvää, ettei hilloa edes tarvita
Jos pöydällä pyörii ylikypsiä banaaneja, tämä pannari on helppo tapa hyödyntää ne. Banaani ja mustikat tekevät pannukakusta mehevän ja makean, joten hilloa ei välttämättä tarvita lainkaan. Pannari sopii hyvin niin välipalaksi, iltapalaksi kuin viikonlopun brunssillekin.
Banaani-mustikkapannukakku
Ainesosat
- 4 dl vehnäjauhoja
- 1 dl sokeria
- 1 tl leivinjauhetta
- 1 tl suolaa
- 1 tl vaniljasokeria
- 8 dl maitoa
- 2 kananmunaa
- 1 dl sulatettua voita tai juoksevaa margariinia
- ½ sitruunan raastettu kuori
Pinnalle
- 2–3 banaania
- 2 dl mustikoita
- 2 rkl sokeria
Koristeeksi
- tomusokeria
Ohje
Vaihe 1. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, suola ja vaniljasokeri keskenään. Lisää maito, kananmunat, voisula ja sitruunankuori. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.
Vaihe 2. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Viipaloi banaanit taikinan päälle ja ripottele joukkoon mustikat sekä sokeri.
Vaihe 3. Paista 225 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes pannukakku on saanut kauniin värin.
Anna pannarin jäähtyä hieman ja viimeistele tomusokerilla ennen tarjoilua.
Jaa resepti myös ystävillesi!
Resepti: himahellantiina.com
Lue myös:
- Näin saat tavallisesta kahvista paljon maukkaampaa – ja säästät samalla sievoisen summan
- Kikka, jonka avulla pastaa tarvitsee keittää vain minuutin ajan
- Miksi ostaa dippijauhetta kaupasta, kun voit tehdä sitä itse hetkessä?
- Teinit saivat minut kokeilemaan somessa suosittuja burgerlämppäreitä – ja olihan nämä hyviä
- Joko olet kokeillut suosittua suklaa-oliiviöljykakkua?
- Tee isälle tätä suussa sulavaa herkkua – helppo ohje onnistuu aloittelijaltakin
- Tällä jauhelihakastikkeella hurmasin aikanaan mieheni – salaisuus on yhdessä aineksessa
- Kaksi ainesta tekee perunamuusista niin hyvää, että sitä voisi syödä sellaisenaan
- Kaadatko pastan keitinveden aina viemäriin? Kokenutkin kotikokki saattaa oppia uutta
- Jauhelihasta tulee mehevämpää ja maukkaampaa, kun muistat tämän ennen paistoa
- Joulutorttuihin keksittiin nyt sellainen täyte, että luumuhillo saa väistyä
- Lapseni söivät tätä helppoa arkiruokaa yökylässä ja pyytävät sitä nyt kotonakin
- Briteillä on oma versionsa jauheliha-perunasoselaatikosta – ja voi pojat, miten hyvää se on
- Kuutamokiisseli kuuluu niihin jälkiruokiin, joita harva enää tekee – sääli, sillä ohje on ihanan helppo
- En olisi itse tajunnut tehdä tästä kesäherkusta aamupalaa, mutta nyt on pakko kokeilla
- Tämä jälkiruoka oli erityisen suosittu 70- ja 80-luvuilla – muistatko vielä retroherkun?
- Anoppi teki pirun hyviä lihapullia – oli pakko saada ohje myös itselle
- Eräs mauste tekee kanakastikkeesta niin hyvää, että sitä tekisi mieli lusikoida suoraan pannulta
- Lusikoi täyte lehtitaikinalle, käännä toinen puoli päälle ja paista – tästä tulee kunnon herkku
- Milloin viimeksi söit tätä vanhan ajan arkiruokaa? Minulla siitä on ikuisuus